Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
15.09.2009 - 16:10

Perjantaina Niihamassa tottistelemassa Jossun ja  Tiinan kanssa. Tein aika perustottistreenin, joka meni muuten aivan loistavasti, paitsi eteenmenossa jouduin antamaan toisen käskyn maahanmenoon. Hyppyesteessäkin oli vahingossa 15cm:n lisä, mutta hyvin tuo pikkuotus siitä silti yli meni. Hyppynoudossa neiti kiersi ensin takaisin, mutta kielsin siitä seuraavalla kerralla ja sain perään kaksi onnistunutta toistoa.

Sit eilen olin liian aikaisin kimppaviestitreeneissä, joten kävin matkalla Mutalassa ottamassa luoksetulon (missä jätän pallon kentän reunaan eteenmenopalkaksi), noudot ja eteenmenon. Olen OIKEIN tyytyväinen!!!! Nyt pitää muistaa ottaa maahanmenojakin – kuitenkin säilyttäen se tasapainon, ettei neiti ala ennakoida kokeissa - mutta menee kuitenkin maahan eka käskyllä. Eteenmenon maahanmeno on malko hidas (reaktioaika), mutta en taida nyt alkaa puuttua siihen.
 
Sitten meillä oli ekat kimppaviestitreenit ikinä ja vielä uudessa metsässäkin Annen ja Janin kanssa. Minä jäin A:lle Annen kanssa, Jossu ja Jani lähtivät koirien kanssa metsään.
Pisteiden etäisyydet:
B: 250m
C: 500m
D: 800m
Eli koirat juoksivat vaihtelevassa järjestyksessä B-A-C-A-D-A, yhteensä siis lähes 3 kilsaa.
 
Kaikki koirat juoksi, kukaan ei kääntynyt takaisin tai temppuillut muutenkaan. Tinks juoksi ekan pätkän vähän laiskasti, mutta muuten treenit oli onnistuneet ainakin kisohin menoluottamuksen lisäämistavalla. Muuten kyllä en tiedä, koska ei tapahtunut epäonnistumisia, paha sanoa tapahtuiko oppimistakaan. Ainakin vahvistettiin rutiinia – myös erilaisessa ympäristössä ja muiden ihmisten/koirien läsnäollessa.
 
Saatiin myös paikka Raision viestikokeeseen 4.10. sekä Tinkalle että Kaleville, nyt vaan pitäis keksiä apuohjaaja a-päähän, vapaaehtoisia?
Shanti kirjoitti 20.09.2009 - 23:26
Miten päin teette kisassa sit? Ootko sä A:ssa vai metsäpäässä? Entä Jossu?
Mira kirjoitti 21.09.2009 - 19:47
Tinkalle Jossu on B kisoissa (ainakin tällä hetkellä). A on sille niin tylsä, kun se ei liiku, että siellä pitää olla suurempi veto.

Kaleville ei ole vielä päätetty kuinka päin tehdään.

Mites teillä, ooksä A vai B Dantelle?
Mira kirjoitti 21.09.2009 - 19:49
Niin, ja Jossu ei lähdekään Raisioon Kalevin kanssa, joten se tulee Tinksiä apuohjaamaan. :)
Shanti kirjoitti 21.09.2009 - 23:09
No me ollaan treenattu molemmin päin - mut varmaan mä oon A:ssa. Miks ette sit tuu Kalevin kanssa myös jos olitte kuitenkin ilmottanu molemmat?
Mira kirjoitti 22.09.2009 - 12:49
Kalevin eka kisa, Jossu ei haluu riskeerata, kun olis eri ohjaaja kuin aina treeneissä. Kalevi menee sit Tikkakosken kokeeseen.

Mehän sitten nökötetään ens lauantaina tuntikaupalla A:lla yhdessä, otetaanko pelejä mukaan? :)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code