|
18.10.2009 - 19:01
Tänään hakukokeessa Ylöjärvellä "kotikentällä". Olin jo melko varma, etten mene koko kokeeseen, kun ei olla päästy treenaamaan hakua pitkään aikaan ja edelliskerralla Tinka koki palkkaamattomat maalimiehet hämmentäviksi. Mutta himokisaajan luonne voitti, päätin viikolla, että jos siskontytöt auttaa lauantaina treenailemaan, meen kokeilemaan. Hain Tinkan eilen (se oli siis viikon äidillä ja iskällä siskontyttöjen kaverina syysloman ajan), otettiin pikainen hakutreeni mettässä, yks esine tallaamattomalla pellolla ja kotimatkalla kävin vielä Niihamassa ottamassa estenoudot ja eteenmenon. Me jäätiin kokeessa ensin kentälle tottikseen ja esineruutuun, tottis meni hyvin muuten, paitsi edelleen pomppi seuraamisessa, meni istumaan seisomisessa ja eteenmenossa yritti varastaa. Tuomari tykkäsi meidän innokkaasta ja vauhdikkaasta tottiksesta, pisteet 92. Lisäksi paikallaanmakuun maahanmenossa (oltiin ensin paikallaanmakuussa) Tinka oli outo, karkasi kun käskin maahan ja olis ihan pelokkaan ja hakatun oloinen, ei oikein olis tullut takaisin? Pitää muistaa treenata välillä niinkin, että mennään ensin, ennen palkkaa tai mitään, paikalleenmakuuseen, eipä oo sitäkään koskaan tehty. Kisakokemus kasvaa. Lisäksi kisakokemuksen karttuessa olen oppinut, että en juurikaan taputtele koiraa liikkeiden välillä kokeessa (kun en sitä muutenkaan tee), se vaan saa pomppo-otuksen odottamaan palloa, nyt vaan rauhallisesti kehuin ja sit jatkettiin suorittamista. Ja hyvin se sit näköjään meni. Esineruutu oli täydellinen, Tinka etsi hienosti ja toi esineet heti mulle, aikaa kului 1 minuutti. Täydet 30 pistettä. Maasto olikin sitten haasteellisempi. Hieno alku, mutta sitten se olikin alamäkeä. Ekalla ilmaisulla tiputti rullan matkalla, mutta onneksi otti sen taas suuhun ennen mun luo tuloa. Tokalla tiputti rullan liian aikaisin, muutamaa metriä ennen mua. Ja sit mä taputin sitä maalimiehellä ennenkuin se nousi piilosta, mikä on virhe, pisteitä tippui. Sitten teki valeen, tuli oikealta rulla suussa ja sit lähti näytölle vasemmalle, mä ilmoitin, että taisi olla vale... Lähetin sit sen kuitenkin vasemmalle, kun aattelin, että siellä se äijä varmaan piileksii ja tuli rullan kanssa ja kaikki meni hyvin, huh. Arvostelussa pisteitä lähti ilmaisuista ja tietty siitä valeesta, kehuja saatiin reippaasta tyylistä risteillä. 151 pistettä. Lopputulema ykköstulos 273 pistettä, ykköstulos, luokkavoitto, HK2-koulari ja taas pokaali. Ihana harrastuskoira mulla.
21.09.2009 - 19:55
Hakutreenit Myötämäessä. Otin samantapaisen treenin kuin viimeksi, eli irtorullat ja takarajalla löydön ja palkkaamisen jälkeen siirtyvät maalimiehet, yhteensä 4 löytöä. Treeni meni oikein hienosti muuten, mutta rulla ei edelleenkään tule mulle käteen asti, vaikka sitä vaadin, eli laitan neidin nostamaan sen ja tuomaan mulle asti. Tein siis treenien jälkeen kotona keittiössä namipalkalla maasta rullan mulle tuontia, syteen tai saveen. Ei jaksa aina odottaa hakutreenejä, että pääsee vahvistamaan sitä. Katotaan ens treeneissä kuinka monen sadan tunnin työn tuhosin... :) Näytöillä roikuin mukana loppuun asti, sitä pitää nyt alkaa tehdä. Ohjaamus Kömpelömys kun törmäilee, sekoilee, jää puskiin kirkumaan hämähäkinseittiä jne, Tinksin pitää vaan tottua siihen. Treenit meni siis oikein hyvin lukuunottamatta rullan perille asti tuontia. Ens treenin teemana onkin palkkaamattomat maalimiehet. Ens viikonlopun kisojen tottis on IPO-klubin kentällä Pirkkalassa, käytiin ottamassa Jossun kanssa lauantaina siellä tottistreenit. Eteenmenossa on maahanmeno-ongelma, meni tällä kertaa semmoiseen puoli-istuvaan asentoon ja vasta toka käskyllä maahan asti. Tein sitten sellaista minitreeniä; otin koiran sivulle, heitin pallon, sanoin "eteen" ja ennen palloa käskin maahan. Eka shokin jälkeen tajusi homman, katsotaan auttoiko yhtään. Seuraaminen on ihan paskaa, Tinks edistää. En ala sitä nyt korjaamaan, sitten kisaputken jälkeen vasta. Korjailen sitä treeneissä kääntymällä äkisti vasemmalle ja kävelemällä koiraa päin, jos se on liian edessä eikä ehdi kääntyä mukana. Tylyä? Sitten kimppaviestitreenit Pian ja Konnan kanssa sunnuntaina Ruutanassa. Ihana helppo motivaatiotreeni Tinkalle ja Kaleville, mukavaa vaihtelua juosta polulla eikä niin kamalan pitkää matkaa, me kun AINA Jossun kanssa tehdään niin hiton vaikeita treenejä. Nyt pitää vielä vahvistaa hyppynoutoja viikolla, ja kunpa ehtisin ottaa esineruutua, en muista milloin sitä on viimeksi treenattu. Sitten ei muuta kun kokeeseen lauantaina, pitäkää peukkuja!!! Ja juu, valeraskaus taitaa neidillä olla, ainakin tisseistä päätellen. Onneksi se ei vaikuta muuten kuin että T on ahneempi (ja siten myös lihavampi 07.09.2009 - 22:24
Viime aikoina ollaan keskitytty enemmän treenaamiseen kuin bloggailuun. Katsotaanpa siis: eli viestiä on treenattu useampaankin kertaan, pari viikkoa sitten oli iso ongelma, kun Tinka tahtoi palata lähettäjälle. Otettiin tyly linja ja ajettiin se pois. Toissatreenissä se palasi mun luo, huusin jo kaukaa "Ei!", kun se tuli mua kohti, se kääntyi ja lähti poispäin, kääntyi vielä katsomaan mua, merkkasin taas ei:llä että se vaan ei käy, siitä lähtien oikeastaan Tinka ei ole sitä tehnyt. Neiti on NIIN "Minä-tiedän-paremmin" -tyyppiä, jos treenit on liian helpot, se päättää itse olla treenaamatta. Toissaviikolla otettiin myös kisamittainen treeni ihan uudessa paikassa (ei meillä mennytkään kun 3 tuntia sen löytämiseen... Kalevilla todettiin ongelmaksi jäljestys sekä jäljestyksen jälkeinen lähetys (jos ollut ongelmia jäljellä), ihan kuin itseluottamus puuttuisi. Tänään sitten tehtiin jälkipainotteinen treeni, jossa Jossu lähti ilman koiria talsimaan noin 130m:n päähän - koirat sinne ja takas, sit reilu 300m:n - koirat sinne ja takas ja vielä noin 50m:n jäljestyspätkä - koirat sinne ja takas. Hyvä treeni, koirat lähti tosi hienosti joka pätkälle, Kalevilla vähän vaikeuksia parilla osuudella, mutta saatiin niistäkin onnistumiset loppujen lopuksi. Ihanku alettais kehittyä tässä viestitreenaamisessa... Oho? Sitten oltiin Tinkan kanssa tokokokeessa lauantaina, eka avoimen koe. Koe hävettäisi, jos osaisin ottaa tokon tosissani (päävika, tiedän). Tössin kolme liikettä nollille ja kokonaispisteet oli siis 102, ens kerralla luen säännöt, että tiedän esim. että hypyssä EI tarvitse odottaa lupaa, että saa antaa "istu" -käskyn... Luoksetulon pysäytys oli ainoa liike, jota oikeasti Tinka ei osaa, vaihdoin käsimerkin suulliseen 3 päivää aiemmin enkä sitten edes ehtinyt treenata sitä. Hohhjoijaa vaan meidän kanssa.No, ens kerralla sitten paremmin. Sitten päästiin paimentamaan yhteen bortsupaikkaan tässä lähellä, siellä nyt sitten haetaan kuuliaisuutta paimennukseen, tykkään meidän kouluttajasta, se totesi mulle eka kerralla, että "Eihän se ole paimennusta, jos koira tekee mitä tykkää. Paimennusta on se, että koira tekee mitä ohjaaja käskee." JA sillä on jopa konstit siihen, miten se tehdään. Väliaikatiedoja seuraa, ainakin ekasta kerrasta olin TOSI tyytyväinen. Kunhan nyt vaan päästäisiin käymään 1krt/vko, saataisiin jotain jatkumoa tuohon treenaamiseen hajanaisten yksittäisten kertojen sijaan. Thumbs up! Tottista treenaillaan edelleen, pahoja ongelmia ei ole, mitä nyt edistäminen on taas tullut kuvioihin seuraamisessa - siihen olen ottanut tylyn "Tiukka vasen käännös, jos olet tiellä jäät jalkoihin ja voi sattua" -linjan. Katotaan toimiiko. Tinka on ollut vähän vaisu (mutta ihan sika-ahne) viime aikoina, toivon ettei se nyt vaan tee valeraskautta. Hakuakin on treenailtu, huomasin sunnuntaina, että irtorullatreeni on paikallaan, neiti pudottaa rullan ihan liian aikaisin enkä kiintorullalla viitsi korjata sitä, ettei ala tarjota rullaa ihan huvikseen mulle. Paljon siis ollaan treenailtu, haluaisin vielä tänä syksynä tuloksiakin kaikesta tästä työstä, katotaan miten käy. 19.08.2009 - 21:55
Eilen oltiin hakutreeneissä pitkästä aikaa, melki kuukausi taitaakin olla edellisistä. Ajettiin noin 200m:n rata, maalimiehet etukulmassa, puolessavälissä ja takakulmassa. Tinka oli juoksujen takia viimeinen koira radalla ja sen huomasi vauhdista, että autossa oli ehditty istua muutama tunti. Ekalla lähetyksellä neiti ehti kulmaan varmaan kahdessa sekunnissa, siitä tyhjä pisto jä yliheitto toiselle puolella, jossa maalimies maapiilossa. Siitä, kun lähetin Tinkan ekalle tyhjälle, siihen, kun se palasi rullan kanssa toiselta puolelta, meni varmaan kaikenkaikkiaan 5 sekuntia? En ole edes varma, koskiko sillä jalat välillä maahan. Koko radan se kiiti uskomatonta vauhtia, väsymyksestä ei merkkiäkään. Otin ilmaisut ekalla ja viimeisellä, keskimmäisellä suorapalkka. Treenin yhteenveto: ilmaisut: ekalla pudotti rullan noin 3m ennen mua mutta tuli mun viereen nätisti, viimeisellä toi rullan mulle asti. Näytölle menot oli vauhdikkaita. Yhdeltä tyhjältä tuli rulla suussa, mutta pudotti sen noin 10m:n päässä? tyhjät pistot ja lähetykset tökki. Osalla tyhjistä ei edennyt radan takarajaan asti ja yhdellä jouduin tosissaan korjaamaan sitä, että pistolle lähetetään sinne, mihin minä käsken eikä sinne mihin itseä huvittaa mennä, siinä neiti jo vähän turhautuikin ja nappasi rullan suuhun ja kun kielsin, meni pasmat sekaisin. Pidetiin siinä pikku tauko... Mutta yliheitot meni hienosti, Tinka tykkää kun en suotta pysäyttele sitä keskilinjalla vaan saa samantien paahtaa täysiä toiselle puolelle etsimään. Jätin myös liian pitkiä tutkimattomia alueita pistojen väliin, joten teki taaksepäin töitä, tämä mun pitää ehdottomasti huomioida, että Tinka jaksaa kyllä pistottaa pienempiäkin pistoja, niin ettei tutkimatonta aluetta jäisi. Ens treenissä otan ilmaisut irtorullalla muistutukseksi ja ilmaisun vahvistamiseksi. Koitan myös Jessican leirillä neuvomaa tapaa kahdella siirtyvällä maalimiehellä niin, että koira näkee takarajalla, että maalimiehet lähtevät etenemään rataa. Tällä toivon myös saavani tyhjiin pistoihin enemmän suorakulmaisuutta. 20.07.2009 - 17:30
Oltiin aussieyhdistyksen leirillä ma-pe viime viikolla. Loistoleiri, kiitos Shantille järjestelyistä!! Ma-ke treenattiin agia, meille uusi juttu, muutaman kerran Jossun kanssa pyöritelty juttuja ihan vaan huviksemme. Kouluttajina oli Seppo Savikko ja Sini Lehtinen, molemmat tosi hyviä kouluttajia. En ehkä osaa oikein analysoida miten meillä meni, mä olen aika kömpelö (mutta kuulemma kehityskelpoinen), Tinks taas on nopea ja kuuliainen, juuri sopiva agikoira. Tärkein oppi oli, että omalla kropalla näytetään suunta, käsillä este. Ja että koira suorittaa esteen, ohjaajan homma on kertoa koiralle, mitä seuraavaksi. Agikärpänen puri, eli nyt kun saadaan Kiteen paimennuskisat ohi, harkitsen tosi tarkkaan vaihdetaanko paimennus agiin. Paimennus on kuitenkin paljon aikaa ja rahaa vaativa harrastus, joka ilman omia eläimiä on niin hitaassa kehityskaaressa, että se lähinnä turhauttaa. Agi taas olis ihan uusi juttu, vauhdikas ja tapahtumarikas laji, jossa ohjaaja näkee heti, kun ohjaa koiraa väärin. Mii laik. Sitten hakua to-pe. Torstaina omalla porukalla, perjantaina kouluttajana Jessica Ristimäki. Pidin Jessican tyylistä kouluttaa tosi paljon, ohjeet oli koirakohtaisia, eikä ollut jotain yhtä kaavaa, mihin kaikki koirat pitää sulloa. Tinkan kanssa saatiin ohjeiksi vähemmän hössötystä ja hallintaa keskilinjalla sekä suorapalkkoja liian aikaisen ilmaisun estämiseksi. Nyt on taas hyvä mieli treenailla. Oli hienoa tavata uusia aussieihmisiä ja olla mielettömän taitavien kouluttajien opissa!!! 05.07.2009 - 17:24
Pirkanmaan SRY:n hakukokeen raportti: Ensin esineruutu: se oli keskellä metsää ja mun oli tosi vaikea hahmottaa lähetyslinjaa, kun en nähnyt kumpaakaan takakulman merkkiä. Lähetin koiran siis keskeltä. Ruutu oli semmoista puskaa, Tinkaa ei näkynyt yhtään koko ruudussa, melko outo olo... Eka pistolta Tinka tuli pois itsekseen (ei tee sitä juuri ikinä) ja siirryin vähän tuulen suuntaan ja lähetin uudestaan. Bähän ajan päästä neiti tulee farkkukankainen rulla suussa, mutta luovutuksessa tiputan sen. Piste lähti koiran löysästä otteesta esineestä, pisteet siis 29/30p. Sitten henkilöhaku. Voittajaluokan koirat oli metsässä ensin, jouduttiin odottelemaan noin 2,5h metsään pääsyä. Kun päästin Tinkan pissalle, se ontui vähän vasenta takajalkaa, mutta en löytänyt sieltä silloin mitään, mutta polven alapuolella sisäpuolella oli pieni haava löysin sen vasta kisan jälkeen. Muttasiis, maasto oli vasemmalta puolelta kallioista ja oikealla alaspäin vetävää suonpursun hajuista kosteikkoa. Ollaan oltu siellä kerran treenaamassakin. Ennen ilmoittautumista Tinka otti hajun tuulen puolelta oikealta ja päästi pienen piippauksenkin, joten lähetin koiran ensin sinne. Ei ketään, huusin pois. Sitten toinen puoli, ja hetken päästä tuodaankin jo rullaa, villi matka alas kallioita näytölle ja neiti meni jopa nätisti maahankin. Ilmaisu erinomainen tuomarin mielestä. Toiselta puolelta Tinka toi rullan, mutta en hyväksynyt ilmaisua, koska neiti näytti epävarmalta. Lähetin uudestaan, ja taas tullaan rullan kanssa. Näytölle menon puolessa välissä onnistun ihmeellisesti astumaan liinan päälle (Miten?) ja matka tyssää, kun koira peruttaa mun viereen ihmeissään. Uutta käskyähän ei saa antaa. Vähän ollaan siinä sitten ihmeissään, että mitäs nyt, katson tuomaria ja se katsoo vaan takas. No, onneks näin sen umpipiilon vähän matkan päässä ja otan askeleen kohti sitä ja Tinka lähtee epävarmasti sinne. Hitaasti mentiin, mutta perille kuitenkin, ilmaisu puutteellinen. Kolmatta maalimiestä ei sitten löydettykään, kun aika loppui tän kämmäilyn takia. Tuomari sanoi arvostelussaan, että koira liikkuu metsässä reippaasti ja etsii innolla, mutta ohjaajan tulisi olla määrätietoisempi ja selkeämpi. Ihanko totta? L Henkilöhakupisteet 121/170p. Tottikseen mennessä ajattelen, että koira on varmaan väsynyt, kun pitkä päivä jo takana (koe alkoi klo 8:30 ja tottikseen päästiin neljän maissa), joten virittelen sitä pallolla ennen. Iso virhe. Ei se todellakaan ollut väsynyt, päinvastoin. Itselleni muistutukseksi tähän: onko se vielä ikinä ollut? Ilmoittautumisessa neiti katselee iloisesti ympärilleen, varmaan etsi sitä kontaktia, kun se oli hukassa? Seuraamiskaaviossa ampumisen aikana tekee pari piruettia mun ympäri, muutenkin pomppii kuin aropupu (koko seuraaminen kuulemma näytti enemmän koiratanssilta kuin tottikselta), ei istu pysähtyessä. Liikkeestä istuminen menee hyvin, mutta liikkeestä maahanmenossa jää istumaan (sanoin käskyn ihan eri äänenpainolla kuin normaalisti). Luoksetulo on tosi nopea ja loppuasento hyvä, mutta ei meinaa tulla sivulle kun vasta toisella vai kolmannella käskyllä. Tasamaanouto menee kommelluksitta, mutta hyppynoudossa kiertää mennen tullen. A-estenouto menee muuten hyvin, mutta arvostelussa kuulen, että on tiputtanut kapulan (ilmeisesti esteen takana). Ja sitten eteenmeno, meidän lemppari: ennakoi käskyn, joudun komentamaan takaisin, lähtee kuin tykin suusta, mutta ei mene maahan kun vasta toisella käskyllä. Kiva. Tottispisteet 70p. Tässä linkki tottisvideoon, laitan sen tänne ihan vaan siksi, jos se toimisi kuten jalkapuut ennenvanhaan. Eli koulari saatiin MINIMIPISTEILLÄ. Voi tätä hävetyksen päivää. Kaiken kruunasi, että saatiin I-sijan pokaali, koska muut alokasluokan koirat ei saaneet koularia ollenkaan.
No, nyt treenataan, ei ilmoittauduta yhteenkään kokeeseen ennenkuin varmasti osataan kaikki, hallinta on kunnossa ja minä ohjaajana kuosissa (luotan Paksun enkeleihin tässä asiassa). Jos jotain hyvää pitää löytää, niin koira ei ainakaan väsy ja tule perässävedettäväksi lapaseksi, siitä saa olla iloinen, sitä ei sitten nimittäin korjattaisikaan ihan tuosta vaan. 15.06.2009 - 22:07
Hopeatiellä Kaisan, Malen ja Pian kanssa astetta märemmässä kelissä. Koirat tykkäs, kaikki juoksi kuin rasvatut salamat ja treenit oli kaikenkaikkiaan aivan loistavat. Tinkalla oli teemana ilmaisu ja erilaiset piilot (2 umpipiiloa, 1 monttu ja 2 erilaista peittämätöntä), kaikki löydöt suoraan lähetyslinjasta (vahvistan suoraan takarajalle etenemistä). Onneksi oli radiopuhelimet mukana, sain koutsin kautta suoraan tiedon kun koira oli maalimiehellä ja pääsin vahvistamaan rullan suoraan mulle tuomista. Positiivista treeneissä oli melki kaikki: Tinka otti rullan itsenäisesti hienosti neljällä maalimiehellä, lähti etsimään ja näytöille tosi kovalla hingulla, toi rullan mulle viereen istuen. Ainoastaan kolmannella maalimiehellä oli juossut kovaa vauhtia ohi ja napannut rullan vasta 10m maalimiehen jälkeen (toi sen kyllä mulle). Se otettiin uudestaan. Neiti T:llä oli taas NIIN paljon intoa ja iloa tekemisessä, että ei sille voi kuin nauraa, jopa sateiset hakutreenit on hauskaa puuhaa, kun näkee että koira rakastaa sitä touhua. Niin, ja sitä maahanmenoa näytöllä pitää nyt muistaa tehdä JOKA TREENEISSÄ. Kiitos kaikille loistotreeneistä!!! 10.06.2009 - 11:52
Blogin päivittäminen on ihan retuperällä, sorry. Laitetaan siis tämmöinen kooste viime aikaisista treeneistä: HAKU: päästiin Tinkan kanssa YKän rotikkaporukkaan vakkareiksi, jei! Kiitos kaisa & co! Eilen oli pitkästä aikaa hakutreenit, jotka menikin tosi hyvin. Ajoin 200m:n radan, 4 maalimiestä: etukulmassa umppari, sitten umppari noin 75m:ssä, pressupiilo 150m:ssä ja maastopeitollinen maalimies takakulmassa. Koko rata kiintorullalla, muuten ilmaisut meni hyvin, mutta pressumaalimiehen kanssa oli hankaluuksia, jouduin lähettämään kolme kertaa hakemaan, kun ekalla kerralla tiputti rullan ennen keskilinjaa jonkun hajun takia. Saatiin kuitenkin siitäkin onnistuminen loppujen lopuksi. Neiti otti itse kiintorullan kaikilla ja lähti näytöillekin hyvin. Olen tosi tyytyväinen meidän edistymiseen haussa. Ollaan nyt menossa hakukokeeseen 4.7. Tampereelle ja varasijalla 16.7. Lahdessa. VIESTI: viime viikonloppuna pitkästä aikaa Jossun ja Kalevin kanssa viestitreenit, jotka nekin meni hienosti, vaikka tehtiin pitkä rata näin tauon jälkeen (lopullinen matka lähes 600m). Tinkan treenissä ei sitten niin mitään huomautettavaa. Lisää tätä. TOTTIS: jäänyt vähemmälle, hyppynoutoa olen nyt yrittänyt korjata ihan vaan hyppyyttämällä kahden pallon palkalla. Lisäksi ollaan taas tehty eteenmenoa ilman maahanmenoa, että saan neidille uskon juosta kentän laitaan asti. Seisomista otettiin pitkästä aikaa viime tiistaina kentällä, ja huomasinpa, että ei kerran opittu ole automaattisesti takaraivossa, ellei sitä ole kerrattu, eli sain taas antaa suuret käsiavut. Nyt viikonloppuna Pian luo Kiteelle aitatalkoisiin ja paimentelemaan ja ensi viikolla jatkuu hakuilu. Kyllä kesä on koiraharrastajan parasta aikaa! 19.05.2009 - 21:19
Mitäs sitä kaikkee onkaan tapahtunut... Jos vähän kootaan: Viime lauantaina oli sitten meidän ekat hakukokeet. Ei mennyt kauhean hyvin. Esineruutu 30p: Ei mitään huomautettavaa, tuomari kehui, että koira etsi intensiivisesti, reagoi heti hajun saatuaan ja reippaasti lähti heti tuomaan mulle esinettä. Mua kehoitettiin hengittämään välillä...jännitti melko paljon... Tottis 74p: Katastrofitottis, ens kerralla treenataan enemmän... Seuraaminen oli hienoa, laukaukset ja henkilöryhmäkin meni aivan tosi hienosti. Jäävät nappiin, samoin kun luoksetulo. Tasamaan noudossa olis luovutus saanut olla tiiviimpi. Hyppynoudossa meni neidillä synapsit vinoon ja kiersi esteen mennen tullen ja vielä tuli mun viereen luovuttamaan kapulan (???). A-esteellä palatessa kiersi esteen. Eteenmeno olikin sitten melko erikoinen, minä paniikissa ymmärsin tuomarin väärin, että se antaa luvan kun saan lähettää koiran, eli sitten vaan seurattiin ja kentän reuna lähenee, kunnes tuomari sanoi, että lähetä vaan koira (iso hävetys). Siinä sitten oltiin jo niin lähellä reunaa, että Tinka bongasi 2 kuherruskuukautta viettävää västäräkkiä kentän reunalla ja säntäsi sinne, eli vähän etuviistoon vasemmalle. Huomasi itsekin varmaan mokansa, kun sen jälkeen kääntyi muhun päin ja jäi tuijottamaan mua. Meni sitten maahan kuitenkin nätisti. Paikallaanmakuu meni muuten nyvin, mutta ekalla "maahan"-käskyllä Tinka pomppasi metsin sivuun, ilmeisesti sanoin sen hyvin samalla lailla kun "vapaa". uudelleen sivulle ja maahan, loppu meni hyvin. Vietti kuitenkin pysyi korkealla tosi hyvin koko tottiksen ajan, siitä olen TOSI onnellinen. Tottisvideo löytyy täältä. Kuvia (kiitos Teijalle!!)
Maasto 0p: Tinka työskenteli reippaasti ja löysi kaikki maalimiehet (kävi nuolemassa naamtkin), mutta ei ilmaissut, teki jopa oudon valeilmaisun. Liian vähän kiintorullatreeniä, sapiskaa ohjaajalle. Tämä ohjaaja nostaa nyt ne pudonneet rukkasensa ja alkaa treenaamaan. Kisa nosti sisun kaulaan, mutta onneksi myös treeni-innon. Pienellä määrällä treeniä me saadaan HK1:n napattua itsellemme hyvinkin pian. Kokeen jälkeen on treenattu jo kahteen otteeseen hakua. Päätin viimein, että Tinkalle otetaan käyttöön I-rulla ja nyt on treenit mennyt tosi hienosti. Vielä tarvitsee toisinaan apua (käden liike rullaa kohti) treeneissä. Mutta jo kokeesta seuraavana päivänä treeneissä nappasi itse (ilman apuja) toisella maalimiehellä kiintorullan suuhun. Umppareita pitää treenata, ja muutenkin vahvistaa kiintorullan käyttöä. Kisakokemus karttui, ja erityisesti mulla se, että kuuntelen muiden neuvoja suodattimella, mutta teen niinkuin itsestä parhaalta tuntuu. Ja lisää treeniä!!! Tosin nyt on panostettava paimennukseen, Hilun kisat on juhannuksen jälkeisenä viikonloppuna ja Pian kisat elokuun alussa. Jos Openin legejä aiotaan saada, on PALJON treenattavaa, mm. poispäin ajo. Huh. 28.04.2009 - 21:56
..ja taas pääsin rotikkaporukkaan vierailemaan, kiitos. Tinkan rata: 1. maalimies vasemmasta etukulmasta noin 20 eteenpäin, 2. mm oikealla noin 30m eteenpäin, vain 25m syvyydessä kalliolla umpipiilossa, 3 mm noin 100 metrissä umpipiilossa. Otin ekan irtorullalla ja muut norskilla (kolmas kiintorullatreeni). Lähetys vasemmalle, lähti tosi vinoon, joten huusin pois ja lähetin uudestaan, tällä kertaa lähti oikeaan suuntaan. Irtorullan tuonti ja luovutus hyvä, näytölle mentiin lujaa (menin loppuun asti liinassa roikkuen), perillä otettiin vielä maahanmeno ja hallinta, josta vapautus. Palkkana pekonia, mutta sen syötyään Tinka olisi selvästi halunnut pallon. Oikean etukulman lähetys tökki, lähti aina liian oikealle alueen ulkopuolelle, taisin joutua lähettämään 4 kertaa ennenkuin lähti oikeaan suuntaan, eikä sittenkään uponnut riittävästi. Maalimies antoi merkin ja Tinka tulee rulla suussa mutta pudottaa sen noin 3 m ennen mua ja jää haistelemaan jotain sammalkökköä keskilinjalla. Yritin saada koiran tuomaan rullan mulle, ei onnistu, tarjosi sivulletuloa kovasti (eli selvästi tuo rullan mulle asti tuonti ei ole vielä koiralle ihan selvä juttu). Uusi lähetys, sama homma, tiputtaa rullan liian aikaisin ja kiinnostuu muusta. (Tässä välissä mamma vähän hermostui...) No, uusi yritys, nyt rulla tuli perille asti. Näytölle hienosti vetäen ja pekonipalkka oli ...no, kyllä söi se ne... Sitten pari tyhjää, ekalla hämyumppari noin 20 m keskilinjasta. Tinka tarkisti umpparin ja palasi mun luo? Eipä olla ikinä tommoistakaan tilannetta kokeiltu. Kehuin ja lähetin parin metrin päästä uudestaan. Ensi kerralla pitää muistaa ottaa hämyumppari ja sinne taakse takarajalle ukko, että tajuaa jatkaa matkaa hämyumpparin jälkeen. Seurasi kaksi tyhjää pistoa, joilta Tinksi palasi ennenkuin huusin sen pois, teki ns. neulapistoja. Haluaisin, että koira palaisi vasta kun huudan sen pois... Sitten viimeinen umppariukko kiintorullalla, joka meni kyllä ihan hyvin, vaikka jouduinkin uusimaan lähetyksen, kun lähti taas mihin sattuu. Ja sitten pallopalkka, viimeinkin. Jouni kommentoi, että pitäiskö Tinkallekin ottaa välillä kivakivatreeniä. Minä "natsi" kun treenaan aina niin tosissani. Ehkä siinä olisi ideaa? Taidan vähän yliarvioida tuota neitiä, kyllä sekin toistoja tarvitsee vaikka fiksu koira onkin. Ja nimenomaan KOIRA. Tyhjiä pitää silti treenata, että saadaan laatikkomaiset pistot. Ja sitä rullan tuontia mulle asti. Edelleen. Huh mikä treeni. Seuraavat hakutreenit pitääkin sitten suunnitella huolellisesti, että saadaan paikattua tämä katastrofi. 27.04.2009 - 11:43
Lauantai aloitettiin Mutalassa esineruudulla. Kisaruutu hieman minikoossa. Teija ja Tiina oli jo tallanneet ruudun ja siellä oli 3 esinettä valmiina (en tiennyt missä ne oli). Mutalan kisaruudussa on oja poikittain ruudun läpi, ruutu jatkuu vielä ojan takana. Esineistä kaksi oli ojan takana. Tinkalla ei mitään ongelmia, kaikki 3 esinettä nousi ennätysajassa, neiti etsi hienosti: tarkasti ja innokkaasti. Sitten tottista, Tiinan & Olkun kanssa ilmoittautuminen, sitten Tiina ampui ensin seuraamisen aikana ja heti perään vein Tinkan paikallaanmakuuseen ja menin itse hetken mielijohteesta A-esteen taakse piiloon. Jälleen ekan paukun jälkeen piti käänty katsomaan taakse, toinen meni korvia kääntäen. Paikallaanmakuussa paukkuihin ei reagoida. Tottiksessa otin jäävät (tosi hyvät) ja perään noudot, joissa nyt on selkeästi luovutus liian väljä, jää mun varpaista noin 10 sentin päähän. Myös A-estenoudossa tuli ensin takaisin ilman kapulaa? Uusiksi ja nyt tuli kapulakin. Ei voi aina ymmärtää pienen aussien ajatuksenjuoksua. Muttasiis, hinkataan noita noudon luovutuksia kotona. Eteenmeno jalkapallolle oli vauhdikas, mutta se olikin ihan näkyvissä kentän toisessa päässä. Sitten rotikkaporukan kanssa Kangasalle hakutreeneihin. Uusi metsä, uudet maalimiehet. Ja sitten päätin vielä kuitenkin ottaa norskirullan käyttöön, jotenkin se I-rulla ei vaan tunnu oikeelta, kun se heiluu saalisviettisen koiran leuan alla kiihottavasti. Jos ihminen pystyisi päättämään edes kahden treenin ajaksi mitä tehdä? Ensin ilmoittautuminen, joka meni hyvin. Vähän Tinksi oli utelias, kun radan alussa oli ihq pikkutyttö. Tosi hyvät treenit muuten, mutta omaan huolimattomuuteeni olen tyytymätön. Ohjaaminen pitäisi olla keskittyneempää. Mua heti jännittää, kun on uusia ihmisiä paikalla enkä keskity koiraan ja meidän tekemiseen. Esim. kerran lähetin yliheitolla Tinkan aivan vinoon etuviistoon tyhjälle. Tiistaina seuraavat hakutreenit, jospa ohjaaja tällä kertaa keskittyisin ohjamiseenkin... 23.04.2009 - 20:36
Toinen kiintorullatreeni. Jännää. Askartelin pehmeästä irtorullasta kliksullisen I-rullan ja päätin käyttää sitä. Ensimmäinen maalimies otettiin irtorullalla, sen jälkeen 4 kiintorullalla ja lopuksi vielä yksi suorapalkka. Treeni meni muuten tosi hienosti, mutta kolmannella lähetyksellä Tinka nappasi rullan suuhunsa jo lähetyksen jälkeen, luultavasti koska se heiluu siinä kaulassa kiihottavasti ja myös häiritsevästi. Kielsin hillitysti ja lähetin koiran uudestaan, sama homma seuraavalla lähetyksellä, Jälleen kielto ja kutsuin koiran luo. Kolmannella lähetyksellä lähti hyvin ja oli menny maalimiehelle asti ja napannut rullan vasta siellä. Toivon todella, että sain viestin perille ikiajoiksi siitä, että rullaa ei oteta suuhun kuin vasta maalimiehellä, ettei meille tulisi koskaan valeilmaisuongelmaa. Sormet ristiin. On tämä rullakoiran kouluttaminen semmoista nuorallakävelyä, että välillä hirvittää. Seuraavalla lähetyksella nappasi rullan reilu metrin päässä maalimiehestä, mutta taas sitä seuraavalla meni ihan luokse. Otettiin sitten viimeinen varuiksi suorapalkalla, eli maalimies heitti heti pallon kun Tinka tuli luo. Neiti oli ollut ihmeissään, kun ilmaisun aloittamisen jälkeen ei muistaakseni ole ikinä ollut vielä suorapalkkaa. Nyt vaan treeniä sikinsokin irto- ja kiintorullalla sekä välillä suorapalkkaa sekä radan ajoa kiintorulla kaulassa. Lauantaina ja maanantaina olisi seuraavat treenit. Lopuksi vielä esineruutu, 50m syvä, 25m leveä, 4 esinettä (pari Jossun vaikeasti piilottamaakin), nostatin 3. Hienosti neiti etsi nenä auki ja innolla, kerran poistui ruudusta, mutta palasi kun huusin. Hyvä treeni, olen tosi tyytyväinen. 23.04.2009 - 10:22
Maanantaina ensin hakuilmaisua Jossun kanssa ennen lenkkiä. Koska molemmat oli väsyneitä ja vetämättömiä, päätettiin ottaa sitten Tinkalle eka kiintorullatreeni (???). Ja menipä mielenkiintoisesti, taas eka yrittämällä neiti hokas homman hienosti...ja siitähän pääsee sitten vaan yhteen suuntaan...alaspäin. Todennäköisesti saatiin koko kiintorulla-asia pikkukoiran päähän ihan sikinsokin, hyvä kun meni vielä viimeisillä toistoilla maalimiehelle. Voi äly ja väläys, Oman Pään Mukaan voi siis myös tössiä. No, torstaina uudestaan, uudella strategialla. Mietin kuumeisesti, otanko käyttöön I-rullan, alunperinkin jo sitä olen suunnitellut. Sitten Mutalassa tottista, otettiin Kaisan ja Pasin kanssa parina "kisatottistreeni" paikallaanmakuineen, tietty kuitenkin palkaten välillä. Meidän treenin yhteenveto: + vietti pysyy hyvin ylhäällä, kaikki liikkeet osataan - täsmällisyyttä pitää hioa, esim. noudon luovutus ja luoksetulon eteen istuminen suoremmiksi ja tiiviimmiksi (näitä olen nyt ottanut lenkillä) - ampumisessa reagoi ekaan paukkuun seuratessa, mutta loput 2 meni vain korvia heilauttamalla. Paikallaanmakuussa ei reagoinut paukkuihin mitenkään, mutta kun Pasia palkattiin isolla patukalla riehuleikillä, nousi seisomaan (olisi halunnut mukaan bileisiin). Palasi maahan kun karjaisin. Edelleen menossa hakukokeeseen 16.5., eli muuta kun lisää treeniä. Kyllä se koira osaa, kunhan vaan osaan opettaa. 14.04.2009 - 13:37
Viime viikolla otettiin Jossun kanssa lenkin ohessa ilmaisutreeniä, hyvin meni. Ekan kerran myös simuloin kaatumista, johon maalimies reagoi lähtemällä juoksemaan pakoon piilosta. Tinks oli ihan innoissaan. Joensuussa pääsiäisenä ilmaisutreenit loskalumessa (kiitos Aija, Aino ja Seija). Raskas treeni. Painotin rullan mulle tuomista ja edelleen näytölle mennessä sitä, että tämä kömpelys voi tehdä ihan mitä vaan, mutta silti mennään täysillä. "Mukakaaduin" 2 kertaa ja muutenkin roikuin perässä painavasti. Rullan tuontia pitäisi saada vieläkin varmammaksi..... Miten? Nyt leikin ekalla kerralla, sitten palkkasin namilla muilta. Maalimiehet leikkivät hienosti Tinksin kanssa, iso kiitos!!! Eilen kentällä pitkästä aikaa ampumista. Tinkan reaktio vahvisti, että ampua pitäisi nyt PALJON. Ekaan paukkuun reagoi tosi uteliaasti, mutta toka ja kolmas meni jo ilman reaktiota. Neiti on NIIN utelias... Eli lisää ampumista, joka on vaan taustahäly, mistään ei lennä palloja tai muutakaan mielenkiintoista. Otin myös hyppynoudot. Meinasi kiertää hyppyesteen, josta kielsin. Neiti palasi sivulle käskystä ja teki hienon hyppynoudon. Tosin ei lähde enää noutamaan eka käskyllä, ottaa askeleen ja pysähtyy vierelle kontaktiin: "Ootkohan sä nyt ihan varma että NYT saa mennä....?" Kele. Hinkataas tätä sit taas. Sit voitais saada takas se varastamisongelma. Kierretäänköhän tässä taas ihan tuttua ympyrää? 06.04.2009 - 09:22
Lauantaina Lahdessa Tanjan, Tiian ja Pian kanssa hakuilemassa. Ekat hakutreenit tämän vuoden puolella, vähän jännitti, miten opit on muistissa. Rata oli rankka, kun painavaa suojalunta oli Tinkaa mahaan asti. Rata: - oikeassa etukulmassa äijä (irtorulla, pallopalkka), sitten tyhjä toiseen etukulmaan - oikealle L-pisto, äijä (irtorulla, pallopalkka), huusin koiraa kuten tyhjältä pistolta - vasemmalle tyhjä, oikealle tyhjä ja vasemmalla takakulmassa äijä (irtorulla, pallopalkka) Yhteenveto: rullan tuontia mulle haluan edelleen vahvistaa, viimeisellä äijällä juoksi taas mun ohi rullan kanssa. Näytölle lähdöt muuten hyviä, paitsi viimeiselle lähtiessä pysähtyi haukkaamaan lunta janoonsa. maalimies sitten taputti että T sai itse jatkaa matkaa ilman uutta "Näytä"-käskyä. Roikuin kaikilla näytöillä noin puoleenväliin matkaa liinassa antaen vähän jarrua, että neiti oppii, että olen siellä painona. Tanja antoi neuvon, että mun pitää tehdä myös erilaisia juttuja, kuten simuloida kaatumista (isompi nykäisy), jolloin maalimies voisi lähteä pakenemaan, näin vahvistaen koiralle sitä, että ohjaajan toilailuista huolimatta näytöllä mennään perille asti aina. Ja sehän on ERITTÄIN todennäköistä, että olen kokeessa naamallani. Meillä on siis buukattu hakukoe Ylöjärvelle 16.5. Tällä tietoa sinne mennään. Nyt sitten pitäis saada treeniä alle ja kiintorulla käyttöön pian. Aion kiintorullan käyttöönoton jälkeen alkaa myös sillointällöin antaa koiralle suorapalkkoja maalimiehellä, näin ajattelin varmistaa sen, että neiti käy aina maalimielellä. 28.12.2008 - 17:35
Ensin esineruutu (syv 50m, lev. 30m), vieraat esineet takakulmissa ja keskellä. Hieno ruutu, kerran lähti ruudusta mutta palasi takaisin ruutuun itsekseen. Broiskupullapalkalla, paitsi viimeisestä palkkasin ennen luovutusta "irti"-käskyllä ja heittämällä pallon taakseni (teen välillä niin, että saan tuonti-intoa ylläpidettyä). Hakutreeneissä Eilan, Kaisan ja Jossun kanssa. Tinkalla noin 150m rata, vasemmassa etukulmassa suorassa lähetyslinjassa maalimies, jolle menin perille asti liinassa roikkuen näytölle ja ekan kerran maalimies käski Tinkan maahan ennen palkkaa. Neiti näytti tosi hölmistyneeltä, tuli mun luo kysymään, että mitä tuo tyyppi oikeen puuhaa, sen kuuluu antaa pallo? Sanoin vaan uudestaan näytä, meni maalimiehelle, joka käski maahan. Taas multa kysymään, että mikä homma tää on. Ja minä uudestaan: "Näytä." Tinka meni taas maalimiehen luo ja pisti maate, jolloin - TADAA - pallo lensi. Sitten tyhjä toiseen etukulmaan, missä myös tyhjä umppari. Hieno pisto. Sitten toiselle puolelle olin suunnitellut piston niin, että jos kaikki menee hyvin, palatessaan saa hajun keskilinjan lähellä olevasta risupiilosta. Ja niin kävikin, vau. Ilmaisi maalimiehen ja pallopalkka suoraan. Sitten taas tyhjä HIENO pisto ja maalimies toisella puolella mutta ei suoraan, vaan taas vahvistettiin eteenpäin radalla menoa. Hyvä ilmaisu, mutta näytölle jouduin käskemään kaksi kertaa. Parannettavaa: Tinka tulee niin vauhdilla rullan kanssa, että menee mun ohi välillä, ihan kuin jatkaakseen hommia, eli edelleenkin pitää jatkaa palkkaamista rullantuonnista, tänään palkkasin ekalla leikkimällä ja tokallla + kolmannella broiskupullalla. Ja mun pitää keskittyä paremmin näytölle lähettämisessä koiran paikkaan ja omaan toimintaani, viimeisellä lähetyksellä kun ei lähtenyt ekalla käskyllä, koira oli keskilinjan suuntaisesti nenä alkuun päin... Treenit videoitiin, videot täällä. Videoista näkee hyvin, miten mun pitää skarpata, olla selkeämpi ohjaamisessani... Tekis mieli yhdessä treenissä välillä jossain vaiheessa kokeilla kiintorullaa, mut jos nyt vähän yrittäisin pidätellä itseäni vielä, ehkä sitten vaikka helmikuussa. Palveluskoiraliiton sivuilla ei ole vielä kevään kokeita, mutta hakukokeeseen mennään heti kun 100 km:n säteellä semmoiset pidetään. Löysinpä kameralta vielä lokakuulta videoidun esineruudunkin, iloisen näköistä tekemistä. 30.11.2008 - 19:42
Eilen hakutreenit, päätin viime tingassa ottaa yliheittotreenin, sillä sitä on pitänyt treenata. Eli eka lähetys valmiille maalimiehelle, ilmaisu mutta en mennyt itse mukaan näytölle. Sitten toinen maalimies valmiiksi "pupuksi" toiselle puolelle noin 25 metriin. Löydetty maalimies tuo koiran linjaan mun ja toisen maalimiehen kanssa. Sitten kutsun koiraa kohti keskilinjaa käsi ylhäällä. Jos koira tulee hyvin kohti, lähetän sen samantien suoraan yli "heittäen ohjaten" kädellä yli keskilinjan. Kun koira on ylittänyt keskilinjan, se saa vahvistuksen niin, että piilossa oleva maalimies hihkaisee, pomppaa esiin ja juoksee pari metriä ja piiloutuu uudestaan (=pupu). 3 yliheittoa, joista 2 meni hienosti mutta yhdellä otin koiran hallintaan kun ei juossut mua kohti niin että olis mennyt suorassa linjassa kohti maalimiestä. Ilmaisut meni hyvin, samoin kun näytötkin. Nyt olen tosin havaitsevinani pientä kurittomuutta Tinkassa. Eli kun treeneistä tehtii kivakivat, neiti alkaa ottaa erivapauksia. Eli nyt pitäisi löytää se kultainen keskitie sopivan hallinnan ja hauskanpidon välillä... Seuraavassa treenissä haluaisin ottaa pitemmän radan, paljon tyhjiä ja vain pari maalimiestä. 22.11.2008 - 18:20
Piiiiitkä hakuilutauko takana. Tuulan ja Sannan kanssa oltiin sitten Hopeatiellä, tallattiin noin sadan metrin mittainen rata. Matkalla hain koiran hoidosta Jossulta (kaksi vuorokautta painia parhaan kamun eli herra Koon kanssa), neiti oli siellä kun minä olin Hesassa kurssilla ja sitten eilen illalla pikkujouluissa (krapulapäivän parasta puuhaa on todellakin hakutreenit...). Koska takana on pitkä tauko, otin ihan perus rullantuontitreenin, eli 4 äijää, irtorullalla. Etukulmassa ensin umppari, jonka oven välistä rulla pilkotti. Oli hieman epäröinyt rullan ottamista, mutta sain vahvistettua juuri sopivasti "tuo"-käskyllä oikeaan aikaan, ja rulla tuotiin mulle reippasti ja iloisesti. Ollaan muuten lenkillä vahingossa treenattu rullantuontia, kun mä kävelen tässä meidän lähilenkkipolulla ja heittelen samalla Tinkalle metsään keppiä, Tinka on hienosti oppinut lähtemään heti kepin suuhun saatuaan etenemään niin että tuo kepin mulle vaikka olen sillä välin kävellyt. Toi rullan ihan samalla lailla nyt, loistavaa! Näytölle lähtökin oli ihan mielettömän hieno ja vauhdikas, vaikka pidin liinasta kiinni (siis roikuin perässä) yli kymmenen metriä. Vahvistin rullantuontia käskyllä vielä toisellakin maalimiehellä, mutta kahdella viimeisellä en. Kaikki rullantuonnit ja etsimiset meni tosi hienosti, mieletön fiilis! Kolmannella äijällä teki ensin tyhjän ja jouduin lähettämään uudestaan, tänään ei tuullut YHTÄÄN, joten etsiminen oli tosi vaikeaa kun maalimiehestä sai hajun vasta ihan lähellä. Täytyy vaan toivoa että ikinä ei kokeessa olisi näin tuuletonta keliä. Ens lauantaina taas hakuillaan, pitää miettiä sitä ennen treenisuunnitelmaa. Piti mennä vielä Mutalaan treenailemaan tottista, mutta kenttä oli aivan jäässä kuin luistinrata, joten mentiin sitten Jossun ja Kalevin kanssa lenkille treenailun sijaan. 26.09.2008 - 13:39
Tehtiin rata eri paikkaan kun aiemmin, tie keskilinjana. Rata oli noin 150m pitkä, takakulmassa roskisumppari. Kerrankin meillä oli radiopuhelimet mukana, ne on kyllä lähes välttämättömät rullakoiran koulutuksessa. Muistin myös tällä kertaa ottaa koiralle vettä radalle mukaan. Eli välineet oli kerrankin kunnossa. Otin Tinkalle vasempaan etukulmaan pitkästä aikaa muistikuvan, eli neiti näki kun maalimies meni piiloon. Rullantuonti meni hienosti (sain vahvistettua "tuo"-käskyllä juuri oikeaan aikaan radiopuhelimen merkin ansiosta) ja näytöllekin lähti lujaa. Toiseen etukulmaan tyhjä, josta tulikin TOSI kaunis laatikkomainen pisto. Sitten yliheitolla lähetys vasemmalle, missä Tuula oli montussa. Lähti hienosti, mutta teki neulamaisen piston ja palasi. Noita pitää vielä hinkata avuilla, muuten yliheitto nostaa Tinkaa. T lähti uudelleenlähetyksestä vähän etuviistoon, mutta lähdin silti etenemään, ajattelin että laitan uudestaan ellei löydä. Kun oli jonkin aikaa mennyt, aloin huudella koiraa pois, mutta sitten kuului radiopuhelimesta merkkiääni, joten kehuin ja annoin "tuo"-käskyn. Tinka tuli lujaa ja tiputti rullan noin metrin päähän, mutta hyväksyin sen, koska olen piilopehmo koiranohjaaja. Näytölle lähetin ihan päin p****ttä, väärältä puolelta tietä ja huolimattomasti, joten Tinka oli lähdossä väärälle puolelle rataa... Voi huokaus. Uusi (ja takkuinen) lähetys näytölle ja maalimieskin löytyi. Sitten oikealle tyhjä (oli juossut takakulman umpparin läheltä mutta ei ilmeisesti ollut saanut hajua, samoin vasemmalle tyhjä. Lopuksi umpparille takakulmasta. Rulla sojotti umpparin oven raosta ja Tinka oli kiertänyt roskisumpparin vielä kertaalleen rulla suussa. Mä huusin sitä kun näin sen keskilinjalta olevan lähellä umpparia ja neiti oli tuuminut hetken lähteäkö pois, Jossu oli onneksi vahvistanut piilosta äänellä maalimiehen ilmaisun puolesta. Näytölle lähti lujaa, yritin roikkua liinassa mutta puolessa välissä oli pakko päästää irti ettei oksat puhkaise silmiä. Eli hyvä treeni, rankka mutta onnistumisiakin. Ensi kerralla avoimessa maastossa semmoisia, että koitan huutaa koiraa pois maalimieheltä kun näen sen olevan hajulla, mulla on pikku pelko, että hallinta voittaa maalimiesmotivaation, mutta katsotaan. Lisäksi ensi kerralla treenataan yliheittoja niin, että maalimies tuo koiran puoleenväliin kohti keskilinjaa ja mä huudan sen sieltä keskilinjalle ja lähetän samantien vauhdista toiselle puolelle. 21.09.2008 - 22:17
Annan ja porukan kanssa hakuilemassa tänään. Ihana avoin metsä, 200m pitkä rata ja uusia umppareita ja maakuoppia radalla. Otin Tinkalle Umpparin vasempaan etukulmaan, oven raosta rulla. Autoin kutsumalla "tuo" kun Tinka oli maalimiehellä. Toi rullan hienosti mulle ja revittiin rullaa vähän keskilinjalla, näytölle lähtö reipas. Oikealla etukulmasta eteenpäin maakuoppa jossa kansi päällä, rulla välistä töröttäen. Tinka teki hienon piston, sai hajun ohi mennessään maalimiehestä ja palasi. Ei ollut heti ottanut rullaa, oli ihmetellyt maalimiestä kuopassa ensin häntää heiluttaen. Toi rullan, usutin hyppäämään mua vasten rullan kanssa. Sitten näytölle, kerran epäröi lähdössä mutta meni sitten lujaa. Kolmantena vasemmalla vaneriumppari, välistä rulla. Tein L-piston, Tinka eteni hienosti viiteenkymppiin päästyään rataa eteenpäin. Rulla tuotiin käteen asti (menen tosin edelleen kyykkyyn) ja näytölle lähdössä hieman epäröintiä. Sitten maalimies toi Tinka leikkien puoleenväliin kohti keskilinjaa ja jäi pitämään kiinni. Olin keskilijalla valmiina tekemään yliheiton, huusin koiraa ja lähetin "ukko"-käskyllä suoraan toiselle puolelle. Kun sanoin käskyn, Tinka vielä kiihdytti vauhtia ja meni keskilinjan yli vauhdilla, mutta jostain syystä 10m edettyään kurvasi radalla taaksepäin. Kutsuin takaisin ja lähetin uudelleen, teki vajaan 10m lenkin? Seuraavalla lähti etenemään hyvin ja teki mahtavan tyhjän piston, noin 30 m edeten ja hieno laatikko. Sitten tyhjä toiselle puolelle, kääntyi hienosti viidessäkympissä etenemään radalla. Sitten koira hävisi? Huutelin sitä vaikka kuinka monta kertaa mutta ei mitään, tuli loppujen lopuksi, mutta mihin hittoon se oikein katosi? Veikkaan että yritti etsiä juotavaa, läähätytti jo kovasti. Sitten yritin lähettää oikealle puolelle ihan tosissani. Ei millään, pisti maate, ei lähtenyt. Vaadin ja sain kuin sainkin lähtemään. Löysi maalimiehen mutta tiputti rullan 5m ennen mua. Uusi lähetys, taas yhtä takkuista, lähti loppujen lopuksi kuitenkin. Ja tällä kertaa toi rullan mulle asti. Näytölle meno oli vaikeeta, pysähteli ja sain antaa käskyn 4 kertaa matkalla. Viimeinen maalimies heitteli palloa ja leikki keskilinjalle asti - nyt ei neitiä enää väsyttänytkään.....pallon perässä voisi juosta vaikka kuinka paljon :) Vaikka alkutreeni meni tosi hyvin ja loppu päin peetä, olen tyytyväinen että sain koiran kuitenkin tekemään vaatimalla enkä antanut periksi. Ensi kerralla mun pitää ottaa koiralle vettä radalle mukaan, tyhmä unohdin tällä kertaa ja päiväkin oli melko lämmin ja tuuleton. Seuraavassa treenissä otan yliheiton jälkeen pupun vahvistamaan irtoamista ja koitan alkaa häivyttää "tuo"-käskyä rullan tuonnissa. 16.09.2008 - 00:09
Tinka oli ihan into piukassa jo autolta tullessa. Oli menossa äijiä etsimään ihan tosissaan. Etukulmassa valmis, rullantuonti mulle asti ja näytölle liinaa hieman kireällä pitäen että saan nostatettua intoa näytölle lähtöön. Vauhdikkaasti näytölle ja railakkaat leikit. Vau. Sitten kaksi tyhjää, lähti hyvin mutta ei ihan laatikkomaiset pistot, pitää vielä treenailla noita tyhjiä. Sitten yliheitto ja löytö toiselta puolelta, nyt tiputti rullan hohhaillessaan Sannan jaloissa, nosti sen samanten, mutta kappas, sehän olikin keppi - näin kun herne liikahti päässä - keppi pois ja mihin se rulla jäi? Nauratti niin että annoin sen tuoda mulle pudotetun rullan, sitten näytölle jälleen vauhdikkaasti. Vielä yksi tyhjä ja sitten kaksi suoraa pistoa valmiille maalimiehille, rataa ajettiin yhteensä noin 150m. Roikuin joka näytölle lähdössä liinassa kiinni voin puoleen väliin asti, ei tuntunut haittaavan Tinkaa, ehkä jopa päinvastoin. Oikeasti, ekan kerran pitkästä aikaa on semmoinen olo että ehkä meistä vielä tuleekin hakuilijoita... Ihana tunne. Sannan kanssa tultiin siihen johtopäätökseen, että Tinkan itsetunto ja tekemisen ilo hakuun on palannut nyt kun kehun ja kannustan koiraa. Koira on kuulemma kuin eri otus kuin se jonka Sanna näki eka kerran hakutreeneissä reilu kuukausi sitten... On se ihme juttu, kun ei tämä mitään rakettitiedettä ole, miten mä en sitä tajunnut aiemmin? Dumbass. Seuraavissa treeneissä jatkan rullantuonnin vahvistamista menemällä kyykkyyn ja uutena juttuna voisi ottaa yliheittoja. Liian aikaista alkaa vaatia maahanmenoa näytölle päästyä. Ja pitempää rataa pitää ajaa, ens kerralla tallataan 200m rata, vähintään. 04.09.2008 - 09:49
Tuulan, Sannan ja Jossun kanssa hakuilemassa. Ja vettä satoi ihan hitosti. Maasto oli uusi, melko avoin toiselta puolelta. Otin rullailmaisua ja tyhjiä. Teemana iloinen ja kannustava ohjaaja. Kaikilla maalimiehillä palkkana 2 palloa. Ensin valmis vasempaan etukulmaan, rulla tipahti suusta 2m ennen mua, eli uusiksi. Tällä kertaa kyykistyin ja rulla tuotiin käteen asti. Sitten näytölle, Tinka vähän empi, ihan kuin ei olisi ollut varma onko lupaa. Toiselle puolelle tyhjä, josta ei tullut kovin hienoa laatikkoa, Tinka lähti tulemaan pois kun kehuin siitä, kun kääntyi 50metrissä etenemään radan suuntaisesti. Vasemmalla maalimies siirtyi sillävälin ja lähetin Tinkan L-pistolle yliheitolla. Tinka ei uponnut hyvin, joten huusin pois. Olin kuulemma huutanut juuri kun oli jo nähnyt maalimiehen, mutta tuli pois. Hitto. Uusi lähetys, ja kun Tinka toi rullan, kyykystyin taas, tällä kertaa rulla tuli käteen asti leikittiinkin rullasta taistelua. Näytölle lähtö taas hieman epävarma, lähti toisella käskyllä. Näytöllä keksin syyn, miksi Tinka ei uponnut, oli mennyt maalimiehen hajuvanaa pitkin... Pitää pitää paremmin huolta että tommoisia ei käy, eli ohjeistaa maalimiehet paremmin. Sitten oikealle valmis ja rulla käteen asti (olin kyykyssä), hieman taistelua rullasta ja näytölle. Tämä oli ookoo. Toiselle puolelle piti olla vielä tyhjä, mutta rata loppui kesken, joten siellä olikin maalimies, josta Tinka sai hajun jo keskilinjalle. Rulla tuli taas käteen asti ja näytölle lähdettiin toisella käskyllä. Eli en enää pyydä kontaktia ennen näytölle lähtöä, Tinka on niin hyvin hallinnassa, että se saa mielummin vaikka varastaa vähän kun että on epävarma saako mennä. Lisäksi jatkan keskilinjalla kehumista eli rullan mulle tuomisen vahvistamista. Jotain uutta pitäisi treeneihin keksiä, että haasteita riittäisi. Toivottavasti ensi treeneissä ei sada, sillä haluaisin ajaa pitempää rataa, esim. 250m, jossa paljon tyhjiä. Ja sen haluan testata vielä uudestaan, tuleeko Tinka pois kun kutsun (ja miten mun pitää kutsua että ei tulisi) jos on maalimiehen hajulla. Haluaisin myös alkaa antaa osittain suorapalkkaa koiralle, että jännitys säilyisi; kaavana koiralla siis olisi maalimiehen löydyttyä: onko palkkaa, jos ei -> onko irtorullaa, jos ei -> kiintorulla. Ja sitten niitä yliheittotreenejä voisi kanssa kokeilla. Lopuksi vielä ammuttiin mettätiellä, Tinka pääsi Ketkun kanssa namiruutuun ammuttaessa. Ei se vieläkään ole paukkuarka. 26.08.2008 - 22:24
Eilen tottista Mutalassa Käyttöhukkien porukan kanssa: Olin kaikenkaikkiaan melko tyytyväinen treenihin. Otettiin kolme settiä, ensin seuraamista ja jääviä, muistin myös henkilöryhmän!! Ja se meni vielä yllättävän hyvin huomioiden sen, että sitä me ei ikinä muisteta treenata, yhden kerran menin varmaan liian läheltä ihmistä kun Tinka väisti mun toiselle puolelle. Ihmisen ympäri mennessä tuli taas se "öööö, mikäs juttu tää on, jään seisomaan tähän miettimään" -rekatio. Lisää treeniä vaan, sillä kontakti oli kunnossa eikä vilkuillut hlöryhmää eikä halunnut niitten syliin. ;D Jäävistä pitää taas alkaa palkkaamaan nopeammin että saan ne ripeämmiksi. Sitten otin kisakorkuista hyppyä. Tinka hyppää ilmavasti mutta kun kapula lentää yli, se vaan tahtoo kiertää esteen. Pitää treenata ensin matalammalla esteellä asia selväksi. A-esteen kiipeämistä ja noutoa loivemmalla esteellä. Lopuksi vielä eteenmeno ja maahan-kaukokäskyjä pallolla. Tänään oltiin sitten mettässä Sannan ja Jossun kanssa, hakua sun muuta. Hakutreenit meni ihan päin peetä.Ei jaksa selittää. Mä olin epävarma ja se valui alaspäin koiraan, varmaan maan vetovoimaa.... Saatiin kuitenkin räpiköityä treenit läpi jotenkuten hirvikärpästen keskellä. En jaksa niistä nyt enempää. Lopuksi otettiin tarkkuusesineruutua. Tinkalla ei oo ikinä otettu sitä, mä en ole ikinä ottanut sitä enkä edes nähnyt miten se tehdään. Joten tietty otettiin niinku me osaittais se, sehän on aussie ja mä insinööri, ei meidän tarvi treenata ;D Otin auton luona ensin pikkuesineen mulle tuomisen, eli heitin pukkuripaleen avaimenperästäni parin metrin päähän, osoitin ja sanoin "lelu". Sitten Jossu laittoi ripaleen parin metrin päähän, Tinka etsi sen ja toi mulle. Sit ruutuun. Jossu vei esineen ja minä lähetin koiran. Vähän se meni yli reunojen välillä, mutta palasi ruutuun kun pyysin tulemaan takas. Ja esine löytyi ja tuotiin mulle tosi nätisti. On se vaan ihana pikku koira (aina välillä... hekotus). Ja ne hirvikärpäset, ärsyttäviä paskiaisia. Juuri tässä blogia päivitellessä kaivoin kolme niskastani, puistattaa, ahdistaa ja inhottaa. Oikeesti. Jos en ois tämmönen addiktoitunut himotreenaaja niin hirvikärpäsajan me oltais tauolla maastolajeista. 24.08.2008 - 21:11
Eilinen ja tämä päivä oltiin sitten YKän hakuleirillä, kouluttajana Jani Hopia. Tuli aika hyvään saumaan tämmöinen sparrausleiri, kun on välillä ollut jo vähän semmoinen olo että heitän kohta pyyhkeen kehään koko haun kanssa, kun koko ajan tökkii joku asia... Mutta siis, leiri oli erittäin mielenkiintoinen ja vauhdikas - nyt särkee joka paikkaa, kun olen taistellut patukkaleikkiä koko viikonlopun rotikkaurosten kanssa, terkut Pasille, Jormalle, Robertolle ja Kaapolle, kyllä teille maalimiehenä olo punttisalitreeniä vastaa! ;D Ja muutenkin hauska porukka, naurettiin ja kaikki oli innolla mukana joka ikisen koiran treenaamisessa. Kukin leirille osallistunut koira otti 3 rataa: eka, jossa näytettiin miten normaalitreeni menisi, sitten seuraavilla kahdella Janin ehdottamat muutokset treeniin. Tänään jo viimeisellä treenillä Tinka toi joka ikisen rullan mulle tooooosi hienosti ja iloisesti sekä lähti näytöille nopeasti ja innokkasti! Uskomatonta. Eli tässä leirin antia mulle & Tinkalle: - olemus: minun pitää kehua Tinkaa enemmän ja treenin pitää olla hauskempi. En tiedä missä vaiheessa musta on tullut Tökkö Tököttäjä joka ei kehu koiraa juuri ollenkaan ja kuri on armeijatyylistä... - ilmaisu: sitä ei hyväksytä jos koira pudottaa rullan ennen mulle tuomista (tähän asti olen vaan vaatinut hakemaan mulle asti), jos rulla pudotetaan, otetaan koko homma uusiksi. Lisäksi pitää vielä vahvistaa tuontikäskyllä rullantuontia ja KEHUMALLA (sekös mua pelottaa...). Otan rullan nyt jonkin aikaa vastaan kyykyssä, sillä se näytti toimivan, kun olen "vähemmän uhkaava hujoppi" keskilinjalla.Kiintorullalle koira vaihdetaan paria viikkoa ennen ekaa koetta ja sen jälkeen käytetään pääsääntöisesti kiintorullaa treeneissäkin. - lähetys: pitää suunta näyttää paremmin koiralle, Jani havainnollisti hyvin miten suunta pitää näyttää käsivarsi aivan koira poskea vasten eikä kaukana koirasta, koska tällöin se sitten lähteekin minne sattuu. Jos koira ei katso käden suuntaan, odotellaan rauhassa kunnes koira keskittyy ja katsoo oikeaan suuntaan. Lisäksi lähetyksessä pitää vaatia koira oikeaan asentoon (ja kehua kun se siihen menee). - näytölle meno: opin hyvän koreografian lähetykseen, oikean jalan taktiikka. En osaa sitä selittää enkä jaksa piirtää ;D Enkä mä mene itse aina maalimiehelle, kuten olen tähän asti tehnyt. Joku joutuu vaan pitämään musta kiinni että osaan olla menemättä sinne, vaikeeta...? - palkkaaminen: pelkkä lelu toimii Tinkalla paremmin kuin nami+lelu, joka nyt on ollut käytössä. Maalimiehen pitää käyttää aikaa koiran kanssa, että Tinka tulee palkatuksi. Lisäksi maalimies antaa palkan aina seuraavalla kaavalla: Kehu-Liike-Palkka, eli ennenkuin tehdään mitään, kehutaan koiraa. Sitten aktivoidutaan (noustaan ylös tai noustaan makaamasta yms), lopuksi palkataan koira. Näin koira ei opi odottamaan palkkaa suoraan piilosta ja maalimieskäyttäytyminen on parempaa. - pistot: koiraa pitää kutsua pois niiltäkin pistoilta, missä on maalimies, sillä ohjaajan käytöksen pitää olla samanlaista kuin kokeessakin. Näin varmistetaan se, että koira ei tule pois, jos se on saanut hajun mm:stä. Tyhjiä pistoja voi alkaa treenata esim. viuhkatekniikalla. Itse aion käyttää sitä, että vahvistan koiralle sitä, että maalimies löytyy aina joko suoraan osoittamastani suunnasta tai edestäpäin, ei KOSKAAN takaapäin. Radan ajamista treenattiin niin, että koiralle näytettiin haamu, koira käännettiin poispäin ja mm eteni radalla 10-20 metriä eteenpäin. Koira lähetettiin pistolle, ohjaaja lähti etenemään. Apuohjaaja jäi katsomaan mitä koira tekee, ja kun se kääntyi viidessäkympissä oikeaan suuntaan radalla eteenpäin, kertoi apuohjaaja koiran ohjaajalle, että nyt pitää kehua koiraa. Ohjaaja huutaa "Hyvä" vahvistaakseen koiralle, että sen ratkaisu oli oikea. Loogista. Yleisestikin ohjaajan pitää olla mustavalkoinen toiminnassaan, on kehut, kiellot ja käskyt, ei mitään höpöttelyä ja sähläämistä. Lisäksi apuohjaajan käyttö treeneissä oli hieno idea, kun ohjaaja lähettää koiran ja lähtee etenemään keskilinjalla, toinen apuohjaaja tarkkailee mitä koira tekee (esim lähtee etenemään oikeaan suuntaan radalla tyhjällä pistolla) ja kertoo ohjaajalle milloin kehua ja milloin huutaa koira pois tms. Lisäksi koiraa pitää muistaa kuormittaakin treeneissä, eli paljon pistoja ja pitkää rataa jo melko alusta alkaen. Ja sitten kaikille hakutreenaajille: maalimiehet kiertää AINA piiloon, meillä ainakin se tuppaa aina unohtumaan ja sitten lähetetään koira suoraan hajuputkeen perään..... Lisäksi tehtiin toimivia yliheittotreenejä, joissa maalimies toi koiran noin puoleenväliin piilolta ja jäi sitten passiivisena pitelemään koiraa. Toiselle puolelle suoraan koira-ohjaaja-maalimies-linjaan laitettiin valmiiksi maalimies (koira tasosta riippuen joko pakeneva tai valmis). Ohjaaja kutsuu koiraa käsi ylhäällä, mm päästää irti koirasta. Kun koira tulee lähelle, ohjaaja ohjaa koiran vastakkaisella puolella olevalla kädellä (joka oli ylhäällä) koiran yli toiselle puolelle käskyn kanssa vauhdissa. Meidän seuraavat treenit on siis: otan ilmaisua, mutta yhdistän siihen radan ajamista. 6 maalimiestä, vahvistan rullan tuontia edelleen kehumalla, mutta kokeilen tarvitseeko edelleen kyykistyä vai ei. Lisäksi pitää alkaa vähän pitää painetta liinassa näytölle lähdettäessä, niin että pidän kiinni liinasta kun lähdetään näytölle, mutta päästän irti parin-kolmen sekunnin kuluttua. Sitä ei olekaan vielä kokeiltu ikinä... Ainiin, ja Tinkalla on tänään 2-vee synttärit, mun pikku prinsessa on yhtäkkiä iso tyttö... <3 21.08.2008 - 20:07
Jossun ja Sannan kanssa hakuilemassa. Miten taas sattuikin satamaan, vaikka on ollut niin kuivaa viime aikoina - vitsivitsi ;D Otin Tinkalle (yllättäin taas) rullailmaisua... Neljä äijää, eka umpparissa ovi raollaan. Irtorullat. Kaikilla oli ottanut rullan maalimieheltä tosi hyvin ja näytöllekin lähti (parista ohjaajan kämmistä huolimatta) hienosti. Tällä kertaa en vaatinut tulemaan sivulle ennen lähetystä, olen päättänyt vähän nopeuttaa palkalle pääsyä ja se tuntuu toimivan hyvin. Ongelmana on edelleen rullan tuonti mulle asti. Kokeilin myös Soilen (kiitos Soile!) neuvon mukaan että en edes katso koiraa kun se tuo rullaa, ja se vähän paransi tilannetta -ehkä... Annoin myös namin (ja pienet kehut kun sain rullan käteeni). Ekalla ilmaisulla T melkein lähti takaisin maalimiehelle rulla suussa???! Analysoitiin siinä sitten tilannetta ja Sannan ehdotuksesta ensi kerralla tehdään rullan tuonnista kiva leikki. Mä kun olen oppinut olemaan niin eleetön ja läpinäkyvä hakutreeneissä (maalimiehet on SE JUTTU eikä mamma), Tinka vähän väistää mua, ei halua tuoda mulle rullaa... Eli ensi kerralla kun Tinka tuo rullaa, menenkin vähän pakoon ja usutan neitiä tuomaan rullan mulle, nopea pois ottaminen ja palkaksi näytölle ripeästi. Ja mun pitää itsekin muistaa kehua koiraa siellä maalimiehellä.... Sitten esineruutua, leveys noin 14-30m ja syvyyttä ainakin 50m. Viisi esinettä, tuotin Tinkalla kaikki, koska neiti rakastaa esineruutua, menee hienosti nenä auki ja tekee töitä koko ajan. Eikä edes väsähtänyt yhtään. Ainoa ongelma on ruudusta lähteminen, jos aiemmat koiratkin on sen tehneet, mutta tavallaanhan ruutu on silloin tallattu yli. Viimeinen esine tuotti vähän tuskaa, neiti oli aika varma että on etsinyt koko ruudun, joten otin sen leikkinä, "kumpi ehtii ensin viimeiselle", ja Tinksu oli ihan innoissaan kun löysi esineen ennen mua, eli jäi hyvä fiilis. Kivat treenit, kiitos Jossu ja Sanna! Lisäksi eilen käytiin yli tunnin pyörälenkillä, Tinka oli mulla koko ajan irti ja mentiin lujaa. Olen käyttänyt samaa käskyä kuin muutenkin lenkillä (ja hakumetsässä), eli "mukana" tarkoittaa rinnalla olemista, toimii loistavasti pyöräillessäkin, tulee viereen juoksemaan (sillä Frolicilla mikä tipahtaa taskusta ei ole mitään tekemistä sen kanssa...). Meidän uuden asunnon lähellä Lielahdessa on Barffi.net, mistä olen hakenut nyt Tinkalle ruokia, ajattelin alkaa syötellä vähän luonnonmukaisempaa ravintoa koiralle. Raakoja luita ja lihaahan Tinka on saanut aina nappuloiden lisäksi. Tinka ainakin tuntuu tykkäävän. Mitään allergiaa tai muuta syytä tähän ei ole, mutta funtsin, että jos itse olisin koira, söisin varmaan mielummin jotain muuta kun nappuloita aina ja ikuisesti. Nappulat tulee edelleen pysymään ruokavaliossa, mutta saadaanpa vähän vaihtelua niiden lisäksi. Eli ei mitään äärilaitabarffia, ihan vaan hieman luonnollisempaa ruokaa koiralle nappuloiden lisäksi. Kerron sitten joskus kuulumisia, huomaako mitään muutosta pelkän Jahti&Vahdin syömiseen. 16.06.2008 - 21:16
Sipurassa takaradalla. Otin 5 maalimiestä, merkkasin paikat että näen mitä Tinka tekee. Ollut pikku tauko hausta, mutta luottavaisena ajattelin, että kyllä se muistaa ;) Otin kaikki maalimiehet syvälle ja kunnolla piiloon. Eka meni hienosti muuten, mutta rullan kanssa tullessaan Tinka melkein lähti toiselle puolelle hakemaan seuraavaa maalimiestä (etsiminen on kivampaa kuin löytäminen). Vaadin rullan minulle ja Tinka lähti hyvin näytölle. Palkkana kaikilla oli ensin broileripullia ja sitten pallo/frisbee. Toinenkin löytyi hienosti ja rulla tiputettiin parin metrin päähän... Vaadin luovutuksen, näytölle hyvin. Kolmas oli umppari, eka kertaa, rulla roskiksen oven raosta. Haki rullan hienosti ja taas luovutuksessa ongelmia. Näytölle lähdössä odotti, että lähden mukaan, joten otin avun maalimieheltä. Neljäs olikin sitten mielenkiintoinen, Tinka löysi äijän hienosti, mutta saatuaan rullan paineli rataa syvemmälle? Kun ilmestyi näköpiiriin, huusin "tuo" ja toi rullan, mutta taaskaan ei minulle asti, piti vaatia tiputettu rulla perille käteen. Näytölle lähti hyvin, mutta maalimies antoi ääniavun. Viidennellä sama kuin neljännellä. Korjattavaa: Rullantuonti mulle ei toimi (en kehu siitä), näytölle lähdön ymmärtää mutta tökkii välillä. Menee hyvin: Etsii hienosti ja etenee radalla tuomaan rullan mulle. Tanjan kanssa puitua todettiin, että mä olen tylsä. Eli ens kerralla kokeilen sitä, että minä leikin Tinkan kanssa maalimiehen luona, maalimies vaan on se, joka lelun meille antaa leikittäväksi. Katsotaan auttaako. Esineruudusta nostatin 3 esinettä (vieraita) ja meni tosi hienosti, vaikka oli suolla ja varmaan aika voimakas hajumaailma. Tinka tykkää ruudusta. 21.05.2008 - 08:40
Hansu kävi vierailemassa meidän hakutreeneissä ja otettiin lopuksi tottista/tokoa, kun meillä on ne ekat viralliset tokokokeet kesäkuun 7. Haussa rullaa. Maalimiehet (edellisestä viisastuneena) valmiiksi piilossa. Ekalla Tinka toi rullan hienosti, mutta jätti sen keskilinjan alkuun ja sitten tuli mun luov (liikuin keskilinjaa lähetyksen jälkeen). Lähetin uudestaan ja ilmaisu meni hyvin. Näytölle lähdetään nykyään tosi vauhdilla. Toka maalimies oli eri paikassa kun piti, joten en osannut huutaa "tuo"-käskyä, mutta Tinka toi silti rullan ja näytöllekin mentiin lujaa. Kolmas meni myös hienosti. Neljännen kanssa sitten taas takkuamista: ei ottanut rullaa maalimieheltä vaan lähti takas mun luo ilman. Lähetin uudestaan ja tällä kertaa tuli rullakin. Mutta näytölle lähdössä epävarmuutta, T kääntyi katsomaan mua muutaman metrin päästä, lähdin juoksemaan mukaan ja sit mentiinkin lujaa äijälle. Yhteenvetoa: rullan luovutus mulle takkuaa; tiputtaisi rullan mielellään ennen mua: mun pitää jatkaa kävelemistä kunnes koira tuo rullan, eikä pysähtyä uhkaavana hahmona odottamaan rullaa ja koiraa. Näytölle lähetyksessä tarkkuutta, mielellään koiran pää sinne suuntaan missä maalimieskin on.... oho. Mä sählään vähän liikaa metsässä(kin). Mutta edistytty ollaan, se on hienoa. Koira tekee juuri niin hyvin kun olen sitä osannut opettaa. Tottiksessa sain Hansulta neuvoja miten opetella seisomista (enemmän vartalon käyttöä että saan koiran pysähtymään nopeasti) ja seuraamista pitää ottaa tosi vaihtelevan pituisia matko, pitkiäkin. Luoksetulon törmäämisestä on tullut jo opittu juttu, se pitää rikkoa, kokeilen eteenpäin kumartumista ja pallopalkkaa toisesta kädestä taaksepäin heittäen (palkka tulee alempaa). Lisäksi pepputreeniä pitää tehdä vielä (koiralle!!!) että saan vasemman käännöksen kiinteämmäksi lopustakin. Mulla on hieman ongelma nyt se, kun koulutan Tinkaa täysin positiivisilla metodeilla, ja osaaminen vähän loppuu siinä vaiheessa kun edetään ja alkaa tulla näitä epäpuhtauksia yms. Pitäisi vaatia koiralta, mutta en oikein osaa...tässä vaiheessa olisi niin helppo ratkaisu ottaa remmi käyttöön (treenaan aina koira irti) ja alkaa nyppimään ja repimään, mutta enpäs ota. Opettelen, kyllä mä vielä hokaan miten tästä jatketaan. Siinä kaikki mitä nyt muistan. Ei muuta kun taas treenaamaan.... Kiitokset Hansulle jälleen kerran tosi loistavista neuvoista! 15.05.2008 - 09:52
Taas rullailmaisua. Jos en olisi näin huonomuistinen (ja tyhmä?), olisin ehkä eiliset oivallukset keksinyt jo aiemmin. Eli: 1) maalimiesten pitää olla valmiina ja kunnolla piilossa. Tinkalle ei ole koskaan otettu näköärsykkeillä etsimistä, joten se, että se näkee kun maalimies kävelee ja menee kyykkyyn 10m päähän, on varsin offputting T:n mielestä. Meni syömään ruohoa maalimiehen viereen, vähä niinku: "Hello dumbass, I CAN SEE YOU!!!" 2) mun pitää VAATIA rullan tuonti mulle asti. Pari viimeistä meni jo tosi hyvin kun Tinka ei saanut mahdollisuutta itse päättää mitä tekee kun saa rullan maalimieheltä. Tinkan mielestä silloin olisi kiva lähteä etsimään lisää ukkoja. Ja minä pelkään että se menee rikki jos vaadin juttuja... *nolo* 3) leikittiin ennen rataa Tinkan kanssa niillä letkunpätkillä repimistä että saisi sen tottumaan siihen materiaaliin, ote kun on ollut tosi löysä niistä rullista. Se auttoi. Näytöille lähdettiin ihan saamarin lujaa, se oli positiivista. Joidenkin maalimiesten kanssa Tinka ei halunnut leikkiä, joten minä leikin sen kanssa sitten. Mutta palkka (pallo) tuli kuitenkin maalimieheltä. "Tuo"-käskyä täytyy vielä käyttää kunnes kuvio on koiralla ihan selvänä päässä. Tottiksessa ihan perustreeniä (4 aamua BH-kokeeseen), Päivi vinkkasi, että kokeilen seisomista jalat hieman auki apuna luoksetulon törmäämiseen, ja se auttoikin. Eipä olisi tullut itsellä mieleen. 07.05.2008 - 15:42
6 maalimiestä, rullailmaisua. Laitoin maalimiehet piiloon noin 30-40m keskilinjasta, kaikki valmiita. Kaksi ekaa meni hienosti, muistin jopa itse liikkua. Kolmannella astuin vahingossa liinan päälle näytölle lähetyksen jälkeen, Tinka kääntyi katsomaan "Mitä?", mutta lähti kuitenkin maalimiehelle kun sanoin uudelleen "Näytä". Huh. Tuli pakote vähän väärään paikkaan ja tahattomasti... Ruokahalu on neidillä parantunut huomattavasti ruuan vaihdon myötä, maalimiehet palkkasivat nameilla ja toimi hyvin. Yleisesti ottaen treenit meni melko hyvin. Mulla on vaan iso pelko, että Tinkasta ei tule (hyvää)hakukoiraa... En ole saanut maalimiesmotivaatiota semmoiseksi kuin hakukoiralla mielestäni pitäisi olla, ja Tinka tykkää enemmän etsimisestä kuin löytämisestä...mikä tietenkin johtaa pian siihen, että se alkaa jättämään maalimiehet ilmaisematta. No, toivotaan että olen väärässä. Ongelmana on nyt se mun "Tuo"-käskyni, viimeisellä maalimiehellä T oli mennyt parin metrin päähän maalimiehestä nenä keskilinjaa kohti odottaen tuo-käskyä. Kun käskyä ei tullut, Tinka vei rullan takaisin maalimiehelle (lähti kuitenkin sitten tuomaan sitä mulle kun maalimies antoi rullan takaisin koiralle). Eli tämä kuvio pitäisi nyt saada Tinkalle kirkkaaksi päähän ja välikäskyt pitää saada pois. Paljon työtä vielä edessä siis.... Mutta hyviä puolia on se, että Tinka lähti lujaa etsimään maalimiehiä sekä näytöille ilman apuja. Itselleni sapiskaa siitä, että rullailmaisua olisi pitänyt ottaa paaaaljon enemmän. Sitä ei vaan ehdi/jaksa kaikkea... 08.04.2008 - 10:12
Päästiin vierailemaan Mäntsälään hakuilemaan. Tehtiin ihana pitkä rata mutta otin Tinkalle rullaharjoittelua, kun se tökkii. Maalimiehet olivat ihan kunnolla piilossa 50 metrissä. Ongelmia ilmeni, mikä on hyvä. 1. Ongelma on se, että Tinka pudottaa rullan ja juoksee mun luokse ilman sitä, Metsään jäi varmaan 3 irtorullaa. Korjaus tapahtuu ottamalla toistojatoistojatoistoja ja vielä toistoja että koira hoksaa rullantuonnin kokonaan. 2. Ongelma on se, että kun lähden juoksemaan näytölle mukaan/perässä, Tinka kääntyy ympäri ja juoksee mun kanssa, eikä edellä. Tämä korjataan sillä, että maalimiehen pitää vielä antaa ääniapu näytölle lähtöön ja mä odottelen enkä lähde heti perään juoksemaan. 3. Ongelma on edelleen palkkaus. Vieraiden kanssa leikkimistä pitää treenata. Mun kanssa koira leikkii ihan täysillä, mutta kun maalimies palkkaa, Tinka tuo lelun mulle heti kun olen näköpiirissä. Tämä korjataan niin, että en enää itse leiki koiran kanssa metsässä. Eli ilmaisutreeniä vaan lisää. 22.10.2007 - 12:02
Eilen hakutreenit Sirittäjäntiellä. Tuuleton aurinkoinen ilma. Treenin aiheena oli risteily (eteneminen takarajalla) sekä tyhjä pisto. Jokainen maalimies palkkasi koiran ensin leikkimällä ja sitten lopuksi nameilla. Eka etukulma oli suora pisto, palkkana tennispallot ja naudanmahaa. Ei apuja. Tinka lähti tosi lujaa ja löysi äijän samantien. Palkkka ja seuraavaa. Seuraava oli toinen etukulma mutta maalimies oli edennyt takarajalla 10 metriä. Hyvin löytyi, palkka ja jatketaan. Kolmantena oli tyhjä pisto, Tinka lähti vähän vinoon taaksepäin ja kun oli 50 m:ssä, kehuin ja huusin pois. Neljäs oli taas etenemistä takarajalla, mutta jokin tuuli varmaan kävi, sillä Tinka lähti suoraan kohti maalimiestä keskilinjalta lähetyslinjasta huolimatta. Hajuvanakaan ei voi olla syynä, sillä maalimies siirtyi takarajalla piiloon etukulmasta. Lopuksi vielä 3 rullantuontia. Kaksi sääntöä tulevaisuutta varten: ohjaaja ei kehu koiraa kuin hieman rullan luovutuksen yhteydessä ja maalimiehen pitää näin aluksi tehdä itsestään kiinnostava näytölle lähdettäessä. Kyllähän mä ne tiesin. Voihan rullakoira. Tästä tulee hauskaa - not. 06.09.2007 - 09:42
Tinka pääsi ensin tallamaan suurimmat höyryt pois Hampin kanssa ja sitten viimeisenä radalle (pitkät treenit). Otin 3 ja 4 piilot, ensimmäinen maastopeiton alla, apuna taputus ja palkkana narulelu (varalla lihapullia). Tinka lähti kuin tykin suusta ja löysi maalimiehen hienosti, leikkikin sujui. Toinen maalimies oli myös maastopeiton alla ja ilman apuja. Tinka lähti taas salamana kohti takarajaa, teki hienosti töitä ja löysi maalimiehen, jolla oli sekä naudanmahaa että narulelu palkkana. Lelu voitti, leikin jälkeen kelpasi ruokakin. Pitkästä aikaa mulle jäi semmoinen olo, että koira tuli palkatuksi maalimiehellä. Eli vaihtelevia palkkoja, katsotaan mikä on sinä päivänä mieleisempi palkka. Täst mie tykkäsin. Koitanpa rohkeasti ensi kerralla useampaa maalimiestä... 27.08.2007 - 10:39
Sipura eturadalla sunnuntaina hakuilemassa ja esineruudussa. Otin Tinkalle 2 maalimiestä, molemmat ääniavuilla. Eka palkkasi lelulla ja tokalla kiinnostikin sitten naudanmaha enemmän, edelleen Tinka irtoaa, etsii ja löytää hyvin. Nyt hoksasin sen, että palkkaa pitää vaihdella, eli niin että Tinka ei tiedä mitä maalimieheltä löytyy, ruokaa, lelu, haleja? Vaihtelevuutta ja jänskää tekemistä. Seuraavalla kerralla aletaan ottamaan risteilyä. Ja ilmaisu aloitetaan kentällä. Esineruudusta Tinka tykkää, varmaan kun saa työskennellä itsenäisesti, otin 2 esinettä ja niitä etsittiin huolella ja ne tuotiin lujaa =) 22.08.2007 - 10:33
Eilisissä hakutreeneissä vahvistui se, että Tinkasta tulee rullakoira... Mä mielummin kouluttaisin haukkuvan mahdollisten virheilmaisujen ja helppouden takia (jaa minäkö laiska...), mutta kun se osoittaa niin selkeitä merkkejä rullailmaisun puolesta, en voi niitä enää ignoorata... Eli Tinka etsii ja löytää maalimiehen hienosti, mutta sitten loppuu kärsivällisyys jäädä palkattavaksi vaikka maalimies heittäisi kärrynpyörää tms. Nyt sitten jatketaan etsintäharjoituksia, mutta otetaan mukaan kentällä rullailmaisutreenit. 10.07.2007 - 23:05
Hakutreenit Sipurassa. Eka pisto etukulmassa, umpparissa mutta ovi auki. Taputuksella Tinka lähti kuin tykin suusta ja löysi hienosti maailimehen. Syötellen pois keskilinjalle, mielenkiinto ja keskittyminen ei herpaantunut kertaakaan. Sitten autoon. Toinen maalimies oli myös valmis mutta ilman apuja (tuulta ei ollut nimeksikään). Tinka lähti hienosti, etsi ja etsi ja etsi, kunnes kutsuin pois ja lähetin uudestaan muutaman metrin päästä. Siltä lähetykseltä löysi hienosti maalimiehen ja maalimies sai pari haukkuakin irti. Ruoka palkkana ja syötellen (heitellen nameja)keskilinjalle, mihin päästyä keskittyminen herpaantui. Kaikenkaikkiaan hyvä treeni, Tinka etsii tosi intensiivisesti eikä tule pois ennenkuin huudan, ja nälkä auttaa maalimiesmotivaatiossa. Nyt pitää vaan alkaa jo keksiä uusia haasteita ettei käy tylsäksi? 05.07.2007 - 08:11
Lämmin ja painostava keli, auton mittari näytti 23 astetta. Tinka pääsi ensin mukaan tallaamaan, että saisi sen metsän lumon ja kiinnostuksen pikkulintuhin ja perhosiin ensin vähän laannutettua. Kun tuli Tinkan vuoro, otin ensin kokeeksi metsässä haukkuilmaisua keskilinjan vieressä. Haukkuhan on kentällä lähtenyt aivan loistavasti, mutta eipäs ollut sama homma metsässä. Haukahti maalimiehelle (jolla oli keitettyä maksaa!!!) ja sitten päättikin, että jossain muualla on jotain mielenkiintoisempaa ja lähti haistelemaan ja katselemaan "juttuja"... No, koira takas ja remmiin ettei pääse hippailemaan. Haukku irtosi, mutta ei todellakaan kuin kentällä, ne häiriöt. Maalimies joutui härnäämään pökkimällä Tinkaa että voitti huomion itseensä. Ihme juttu, kun me käydään lähes päivittäin metsässä kävelyllä, että miksi juuri hakumetsä on NIIN mielenkiintonen? Sitten yksi pisto, maalimies valmiina kuusen alla, taputuksen jälkeen lähetys ja Tinka lähti kuin nuoli suoraan kohti. Löysi maalimiehen ja sai päivän ruuan palkaksi (höystettynä lihalla ja muutamalla maksanpalalla). Sitten autoon. Eli tämä yhden piston taktiikka on selvästi auttanut keskittymistä. Sitä jatketaan. Ja haukuttamista. Lopuksi mentiin uimaan Vierumäelle, tai siis minä menin, Tinka ei uinut, kahlaili vaan ja kirmaili Elmon kanssa.... 27.06.2007 - 12:08
Märkä keli.... Hö. No, otin Tinkalle ensin yhden piston, palkkana juhannukselta jäänyttä kanaa. Taputusavulla maalimies (hyvin piilossa 50 metrissä) löytyi hienosti ja palkka kelpasi, rauhoituttiin maalimiehelle joka myös toi Tinkan syötellen pois vaikka menin itsekin piilolle. Se oli hyvä suoritus, olen tosi tyytyväinen. Koira autoon ja parin koiran jälkeen uusi pikku treeni. Toinen oli myös valmis taputuksella, syvemmällä kuin edellinen, ehkä 60 metrissä, Tinka irtosi suoraan ja etsi ja löysi maalimiehen hienosti. Broileripulla ei selvästikään ollut yhtä hyvää kuin oikea kana... Sitten otin (ahne paskiainen) vielä yhden haamun toiselle puolelle, maalimiehellä oli lelut mukana. Tinka etsi ja löysi ja leikkikin vähän aikaa maalimiehen kanssa innoissaan, mutta sitten alkoi taas metsän tuoksut kiinnostamaan liikaa ja sinne meni. Eli - älä ahnehdi, yksi maalimies kerrallaan ja ruokapalkkaa nälkäiselle koiralle, näin jatketaan. Aion myös käyttää edelleen tuuli- ja ääniapuja aika pitkälle että saan nenänkäytön varmaksi ja sitten suora eteneminen maalimiehelle. Päivi oli saanut hyviä vinkkejä bortsujen leiriltä, niitä voisi muutamaa kokeilla. 20.06.2007 - 09:33
Päästiin uuteen metsään treenaamaan hakua. Kokeilin nyt Tinkalle ekan kerran sitä, että yksi pisto kerrallaan ja autoon. Aamulla Tinka sai vaan piimää ja kananmunankeltuaista ja vähän sokeria, että on energiaa mutta olisi kuitenkin nälkä treeneissä. Ekalla pistolla tyttö oli taas ihan täpinöissään, ei olisi millään malttanut odottaa että pääsee metsään. Maalimies oli valmiina 50 metrissä ja tuuli tuli sopivasti sieltäpäin. Keskilinjalla Tinka jo alkoi nuuskuttaa sinnepäin, ja sain lähetyksen onnistumaan tosi hyvään saumaan, kun tyttöllä oli jo kovasti menohaluja. Ukko nousi ja istuttiin rauhassa kehuen kimpassa piilossa. Sitten tultiin keskilinjalle, ja Tinkalla oli jo kiire toiselle puolelle hakemaan seuraavaa äijää, mutta sitä ei tullutkaan, vaan autoon. Sitten lopuksi vielä Tinkalle pisto, samanlainen, maalimies valmiina, tällä kertaa piilo oli yli 50 metrissä (Milla upposi hyvin tallatessa:-)). Olin ajatellut ottaa ääniavun, mutta sitä ei tarvittu, nenä oli käytössä heti keskilinjalle tultuamme, ja kun pysähdyin lähetyspaikkaan, alkoi semmoinen nuuskutus ilmassa, että ajattelin jättää ääniavun pois. Ja taas sain käskyn juuri oikeaan aikaan, kun Tinkalla oli jo kovat menohalut maalimiehelle. Maalimies löytyi hienosti ja palkkana oli kunnon annos NEUta, mikä hotkittiinkin parempiin suihin aika tahtia, nälkä varmaan. Olen tosi tyytyväinen treeneihin ja aika vakuuttunut että tällä konstilla saan hieman rauhoittumista treeniin, kun haun idea alkaa aueta Tinkalle näin pisto kerrallaan. Näki ihan selvästi ekan piston jälkeen, miten oli jo hötkyt päällä jatkaa rataa, Tinka kun tykkää etsimisestä, se etsiminen on sille palkka itsessään, eikä se maalimies. Eli näin saan myös maalimiesmotivaatiota kasvatettua, kun sen päivän ruoka tulee nälkäiselle koiralle maalimieheltä. 13.06.2007 - 09:17
Tinka pääsi ensin tallaamaan, että olisi vähän purettu ylimääräistä virtaa ja intoa, sitten toiseksi viimeisenä treenaamaan. Tällä kertaa kokeiltiin leluja motivaattorina, eli maalimies leikki Tinkan kanssa, härnäsi lelulla keskilinjalla ja sitten kirmasi sataa metsään (ei kuitenkaan kovin syvään) ja päästin Tinkan perään. Tinka lähti täysiä joka ikisen maalimiehen perään mutta leikki ei sitten jaksanut kovin kauaa kiinnostaa. Sama kaikkien maalimiesten kanssa (3 yhteensä), lopuksi vielä Anne leikki Tinkan kanssa viimeisellä piilolla ja sitten kesken leikin juoksi metsään ja mä vein koiran pois. Hyvä yritys, mutta ei sekään ollut se mitä etsittiin. Kävin vakoilemassa Marin ja Rivan blogissa (http://www.mmmorko.vuodatus.net/blog/archive?m=08&y=2006) vielä muita mahdollisia ratkaisuja, ja kyllä tämä Tinkan tilanne kuulostaa tosi samanlaiselta kuin Rivalla aikoinaan, eli jatkan kuten Marikin teki, eli ruokapalkka ja koira ei ole saanut aamuruokaa, vietetään aikaa maalimiehellä ja maalimies ottaa todellakin kontaktia koiraan. Myös Tinkalle voisin ottaa yksi pisto kerrallaan ja koira autoon, sitten pari koiraa välissä ja Tinka uudestaan radalle. Ja sitten aletaan opetella sitä haukkua. Olen pohtinut tosi paljon teenkö Tinkasta rullakoiran vai haukkuilmaisevan, ja ikävä kyllä (täältä voin myöhemmin todistaa ratkaisuni jos haukusta tulee ongelma myös tottiskentällä) haukku on minulle itselleni se looginen ilmaisutapa, pidän rullaa monimutkaisena ja virhemahdollisuudet ovat siinä niin monenlaiset. En siis usko olevani tarpeeksi hyvä kouluttaja, että saisin Tinkasta opetettua rullakoiran. 30.05.2007 - 10:30
Ahtialassa hakuilemassa, lämmintä +20 ja tuuli mistä sattuu vaihtelevasti. Otin Tinkalle ensin muistikuvan, irtosikin hyvin ja etsi hienosti. Tinkalla oli liina perässä. Maalimiehellä oli ohjeet syötellä koira pois keskilinjalle ja käyttää liinaa mikäli Tinka meinaa lähteä omiin juttuihinsa hippaileen. Mä menin maalimiehelle, mutta istuin vähän aikaa vieressä kun maalimies syötteli, sitten palasin perässä keskilinjalle. Meni hyvin, Tinka pysyi maalimiehen kanssa (liekö lampaanliha palkkana eikä ollut saanut aamuruokaa, ainoastaan hieman natural menuja palkkana aamulenkillä). Toinen maalimies oli ääniavulla (taputus), ja taas irtosi ja etsi hyvin, taas syötellen pois ja ok. Kolmas oli valmis maapiilossa. Sinne otettiin alku liinassa hajua etsien. Maapiilosta ei taida kovin hajua tulla, sillä vapautin koiran noin 10-15 metriä ennen maalimiestä, mutta silti joutui vielä etsimään. Tinka etsi silti hienosti kunnes löysi maalimiehen. Taas syötellen keskilinjalle. Viimeiselle yritin lähettää valmiille, mutta kaksi kertaa Tinka kurvasi muutaman metrin päähän haistelemaan juttuja, joten otettiin ääniavulla sitten sekin. Taas löytö ja sitten mentiin kaikki maalimiehen luo ja istuskeltiin siellä ja kaikki (paitsi mä) syötteli Tinkalle nameja. Kun namit oli syöty, se lähti taas hippailemaan ympäriinsä. Kokeillaan nyt tätä taktiikkaa muutaman kerran, katsotaan vaikuttaako. Voi kun keksisin sen mikä maalimiehessä motivoi Tinkaa eniten.... Etsimisestä se tykkää ja irtoaa (yleensä) hyvin, mutta jos vaan jossain on jotain pientäkin liikettä (lintu, perhonen, kimalainen tms), se voittaa maalimiehen kiinnostuksessa... 23.05.2007 - 09:39
Sipurassa takaradalla hakutreenit, vierailemassa oli Mari Mäntsälästä. Tinkan edelliskertainen lähteminen maalimieheltä oli nyt ratkastavana. En antanut aamullakaan ruokaa, aamulenkillä sai muutaman Natural menun palkaksi luoksetuloista. Tinka oli viimeisenä radalla, palkkana kolmella maalimiehellä Cesarin ihanaista kalkkunamössöä ja yhdellä lihapullaa. Otin kaksi etukulmaa muistikuvina samaan aikaa vietin nostamiseksi, maalimiehet kuitenkin upposivat viiteenkymppiin ja kunnolla piiloon, etsiminenhän ei ole ongelma. Tinka irtosi ja etsi hyvin, Liisan luona maltettiin syödä tosi hienosti. Annoin vielä Liisan taluttaa Tinkan keskilinjalle. Sitten toinen etukulma, josta maalimies nousi myös hyvin. Siellä istuskeltiinkin Marin kanssa vähän aikaa, juteltiin samalla kun Mari rapsutteli Tinkaa ja rauhoituttiin maalimiehen luo. Marilta sainkin hyvän vinkin, olen todennäköisesti unohtanut Tinkan kanssa sen maalimiehelle rauhoittumisen, koska Tinka on hektinen koira muutenkin, se on nyt oppinut, että maalimiehiä haetaan liukuhihnalla, eli etsi-löytö-palkka-seuraava. Nyt siis ollaan maalimiehellä yhdessä ja rauhoitutaan sinne, sitten taas nosto ja seuraava äijä. Emiliakin nousi hyvin, mutta siellä ei taas olisi viihdytty, vaikka otin minijalkapallonkin mukaan? Viimeinen maalimies otettiin ääniavulla, ja hienosti löytyi. Viimeiselle maalimiehelle mentiin sitten koko porukka istuskelemaan ja syöttelemään Tinkalle lihapullaa, se tuntuikin tosi hyvältä, Tinka oli vähän ihmeissään, mutta selvästi mielissään. Täytyy nyt kokeilla tätä jonkin aikaa. Eli Tinka irtoaa ja etsii hyvin, se on positiivista. Mutta vielä pitäisi löytää se maailman paras palkka maalimiesmotivaation nostamiseksi..... 07.05.2007 - 08:34
Sipurassa hakua ja esineruutua treenailemassa, ja viimeinkin tuulee! Otin Tinkalle kolme maalimiestä, kaikki tuulen puolelle. Nyt Tinka on tajunnut täysin haun idean, eli otin ekan (muistutuksena) pienenä muistikuvana, Tinka näki kun maalimies lähti piiloon ja vein sen sitten pois hetkeksi. Alkumatka keskilinjalta mentiin remmissä, mutta nenä oli auki ja ylhäällä ja meno päällä, joten päästin sen etsimään itsekseen, ja T irtosikin hyvin 60m:iin ja löysi hienosti maalimiehen maastopeiton alta. Seuraava maalimies oli valmis ja päästin Tinkan keskilinjalta suoraan itsekseen menemään, juoksi suoraan viiteenkymppiin ja maalimiehelle (joka oli myöskin maastopeiton alla ettei opi etsimään silmillään). Kolmas oli hieman lähempänä ja sekin löytyi nenän avulla hienosti. Kaikenkaikkiaan hieno treeni, etsiminen sujuu tosi hienosti, nyt taidan vaihtaa palkan leluun, sillä maalimiesmotivaatiota pitää kasvattaa rutkasti ja siihen ei neiti nyppijällä ruokapalkka riitä. Tinka siis tykkää ihan hirveästi ihmisistä mutta ehkä lelu + kehut ja halit olis paras kombinaatio, kokeillaan. Esineruudussa tein koirille pikku jipon, ja päästin ne samaan aikaan ruutuun, ajattelin että pikku kateus voisi tuoda vauhtia ja hauskaa muutosta hommaan. Tinka ottikin kilpailun tosissaan ja toi sikanopeesti mulle kaksi esinettä ja sai palkan, Elmo taas näytti siltä, että elämä potkii päähän, mitäs tässä voi tehdä ku toi karvapallo löytää kaiken, ei edes kannata yrittää etsiä... Tinka nautti, kun Elmo kuolasi vieressä neidin syödessä palkkaansa (kissanruokaa, nam). Tinka jäi katselemaan Annen hoiviin kun Elmo haki (suurella vaivalla) viimeisen esineen ruudusta... Tyttö selvästi nautti kun pääsi kisaamaan Elmon kanssa :-) 05.04.2007 - 09:21
Kerrankin tuuli - ja oli kylmä. Otin Tinkalle kaksi maalimiestä, palkkana oli leikkimistä, toisella patukka ja toisella pyyhe. Maalimiehet meni tuulen alapuolelle 50m:iin ja heillä oli maastopeitto (mun uusi, sain postitse viime viikolla) päällä, ettei ole mahdollisuutta etsiä silmillä. Taas kerran tultiin nelivetoa radalle, moikattiin ei piilossa olevat ihmiset ja sitten koitin katsoa tuulen mukaan oikean lähetyspaikan. Nenä näytti käyvän maalimiehen suuntaan, mutta lähetyksessä lähtikin ihan eri suuntaan hohhailemaan? Kutsuin koiraa, mutta sitten se näyttikin saaneen hajun ja lähti häntä pystyssä kohti maalimiestä, ja sieltähän se äijä löytyi. Metsässä tuo tuuli menee ihan miten sattuu, nytkin sai hajun keskilinjan suuntaisesti vaikka tuuli oli krepin mukaan viistosti keskilinjalle päin. Leikkipalkka oli ok, mutta paljon kivempaa oli nuolla Tiian naama ja halailla :-) Päivi tuli mukana ja siirtyi metsässä radalla eteenpäin, ettei tule hajuvanaa tai jälkeä seuraavalle. Lähetin Tinkan seuraavalle, ja taas se meni ihan mihin sattuu. Kutsuin pois ja uusi lähetys. Taas meni jonnekin vaan, mutta sai jostain sitten hajun maalimiehestä ja Päivi sai paljon rakkautta kun Tinka oli niin onnellinen kun se löytyi... Pyyhepalkka oli kiva, mutta selvästi halipusut vielä kivempia. Ens kerralla pitää kokeilla siinä lähipellolla semmoista, että maalimies on ojassa pellolla ja lähetän Tinkan tuulen alapuolelta. Tosin nenä ei mene juurikaan enää maahan, mutta se voisi vahvistaa sitä tuulietsinnän mielikuvaa Tinkalla, varsinkin kun jälkitreenaus aloitetaan pian. Lisäksi voisi käyttää ääniapuja jonkin verran metsässä, että saa se nopean lähdön keskilinjalta. 30.03.2007 - 21:34
Hakutreenit uudessa metsässä, vihdoin, johan noita samoja neljää onkin tallailtu pari vuotta... Lämmintä +13 ja tuuli puuskittain mistä sattuu... Päätin ottaa Tinkalle ääniavut, eli maalimiehet valmiina 50m:ssä piilossa ja taputus. Radalle mentiin tietty taas nelivedolla :-) Päivi oli ekaks, kun eka taputus kuului, Tinka höristi korivaan ja mietti selvästi, pitäsköhän tolle haukkua? Päivi taputti uudelleen, ja Tinka lähti täysiä ääntä kohti. Ja hienosti löytyi äijä, ei jäljestänyt eikä etsinyt silmillään. Vielä kaksi samanlaista ja tokalla T jo tajusi homman, ja lähti lujaa. Namitkin maistui, kun ei oltu syöty mitään koko päivänä. Nyt pitää vaan keksiä uusia kivoja tapoja treenata kun ikinä ei tuule kun on treenit!!! Tinka siis selvästi jo tietää mitä siellä hakumettässä tehdään, mutta maalimiesmotivaatiota pitää kasvattaa paljon. Hansu neuvoi, että kokeillaan leikkimistä palkkana, se on seuraavalla kerralla sitten kokeilussa. 27.03.2007 - 09:35
+10 lämmintä, tuulta ei juuri ollenkaan. Tinkalle 2 maalimiestä tuulen yläpuolelle. Eka valmis, kuljettiin jonkin matkaa keskilinjalta, kunnes näin että Tinkalla oli haju. Päästin irti ja tyttö lähti tuulispäänä, häntä alkoi heilua kun haistoi että oli lähellä maalimiestä, ja löysikin Tiian kiven vierestä. Olin ohjeistanut maalimiestä kehumaan koiraa oikein kovasti, kun ne namit ei ole se maailman tärkein juttu, ja Tinka olikin tosi innoissaan kun Tiia kehui sitä. Toinen maalimies tehtiin muistikuvan ja tuulen sekoituksena.Nytkin (ehkä muistikuvan vahvistamana) Tinka sai jo keskilinjalta hajun ja juoksi suoraan Janin luo. Palkka tuli suoraan purkista...eikä kehutkaan kummoiset... Jokohan mä oppisin ohjeistamaan joka ikisen maalimiehen kunnolla... Kaiken kaikkiaan Tinkalla on selvästi nyt idea mitä siellä ollaan tekemässä ja haku sujuu, mutta maalimiesmotivaatio on nyt erittäin tärkeä kehittää!! 12.03.2007 - 09:52
Otin Tinkalle 2 tuuli-ilmaisua, Päivi oli noin 15m:ssä valkoisen lakanan alla. Ekalla päästin liian aikaisin irti, koiralla oli haju, mutta ei ollut paikallistanut sitä vielä, onneks Tinka paikkas mun mokan ja etsi maalimiehen kuitenkin nenällään. Toka olikin puolessavälissä selvästi hajulla, päästin irti ja Tinka juoksi suoraan maalimiehelle. Tosin paistetut kananpalat ei ollutkaan niin herkkua kun ekat maksanamit, mutta söi ne sentään. Selvästi tytölle on nyt tuo ilmavainu-juttu auennut, se on hieno homma. Sitten esineruutu, Tanja heitti 2 vierasta esinettä tallaamattomaan ruutuun, ja me lähdettiin etsimään niitä. Hyvin Tinka etsii ja tietää mitä "lelu"-käsky tarkoittaa, mutta ei oikein nosta esineitä. Ja selvästi leikin jälkeen luovutuksesta antamani broilerpulla ei ollut palkka, sen voi varmaan jättää pois kokonaan. Toisella esineellä vaan leikittiin kunnes "varastin" sen ja sitten Tanja vielä hetsasi koiraa kun lähdettiin autolle. Päivi ehdotti patoamista, eli että laitan Tinkan kiinni puuhun sillä välin kun vien teatraalisesti esineet ruutuun, sitä voisi kokeilla ensi kerralla, josko sais vähän intoa lisää. 03.03.2007 - 20:42
Sipura eturata, lämpötila +2, tuulta ei nimeksikään- taas.... Otin Tinkan taas radalle ihan loppuvaiheessa, että hajuja ja jälkiä on paljon. 2 äijää noin 15-20m metrin päässä valkoisten lakanoiden alla, palkkana omatekoisia maksanameja (Tinksun herkkua). Tinka jo selvästi tietää mitä ollaan menossa tekemään, autolta lähtiessä mennään neliveto päällä rataa kohti, hirvee hinku hakee ukkoja. Eka maalimies löytyy hienosti tuuli-ilmaisulla, etenin noin 10 metriä keskilinjalta ja sitten päästin koiran, kun se oli saanut vainun. Kehut ja palkka, hienosti. Tokalla ohjaaja kämmäs - olin ihan varma, että oli saanut hajun, ja varmaan olikin, koska meni ihan lähelle maalimiestä,mutta sitten sai jäljen noin metrin päästä ja löysi sillä perille... No mutta tärkeintä on, että löysi lähelle ilmavainulla. Taas palkka ja isot kehut. Ensi kerralla: samaa vaan, nyt lumen aikaan pitää vaan vahvistaa sitä, että maalimies EI löydy jäljestämällä eikä silmillä. Ehkä enemmän äijiä - kolme/neljä? 26.02.2007 - 10:26
Hakutreenit, pakkasta -11 ja vähän tuulta. Otin Tinkalle taas valkoisen lakanan alla olevat kaksi maalimiestä noin 10-15 m päässä keskilinjasta. Ekaa en edes itse nähnyt vaikka seisoin melkein vieressä!? Lähdettiin keskilinjalta, T alkaa selvästi hoksaamaan haun idean, koska vaikka se nenä menee maahan jatkuvasti, se myös nousee siltä ylös nopeammin kuin ennen. Ekaa maalimiestä lähestyttiin noin 5 metrin päähän, kunnes olin varman, että Tinkalla oli haju, irti remmistä ja sinne meni, suoraan maalimiehelle. Olin ohjeistanut, että KUNNON KEHUT, ja maalimies kehuikin kunnolla, T oli ihan innoissaan. Palkkana oli itse tehtyjä maksanameja, niistä T tykkää paljon. Maalimiesmotivaatioonkin pitää keskittyä, eli hyvät kehut on tärkeet. Toinen maalimies oli taas lakanan alla puun takana, siitä Tinka saikin hajun parin metriä keskilinjasta, päästin irti ja sieltä löytyi, kehut ja palkat. Lopuksi sai vielä leikkiä keskilinjalla Annen kanssa, T oli ihan innoissaan, kivaahan siellä metsässä pitää olla! Ensi kerralla: funtsin kovasti, että yhdistäisinkö muistikuvan ja tuuli-ilmaisun, eli että tehdään se pikku liike metsän suuntaan, koira pois ja sitten maalimies menee piiloon kuten nytkin. Kuten linkkin ohjeessa: http://www.olsa.info/toilai.htm Pitää miettiä.... Sitten otettiin tottista, ihan vähän vaan kun oli niin kylmä. Ongelmanahan on ollut, että T on kiinnostuneempi muusta maailmasta kun musta, ja Tanja kokeilikin, että leikinkö mä liian iisisti Tinkan kanssa - näinhän se oli, kun leikkiin tulee poweria ja vauhtia, Tinka oli ihan eri innolla mukana! Mä olisin voinut tuon itekin keksiä jos lakkaisin pitämästä sitä pikkuvauvapentuna, mattojen piiskaamisesta kuumeneminen olis ollu mulle aika hyvä vinkki mutta jos ei tajua ei tajua! (mutta kun se ON niin pieni vielä). No, otettiin sivulle tuloja, ne alkaa sujumaan hyvin, vain yksi piti ottaa uusiksi, ja sit seuraamista muutama pätkä. Seuraamisen treenaaminen on hankalaa, kun oon niin pitkä ja Tinka niin pieni.... Ensi kerralla: LEIKITÄÄN KUNNOLLA! 12.02.2007 - 14:39
Hakutreenit, pakkasta -6 ja tuulta ei nimeksikään. Treenasin Elmon ensin, ja mietin koko ajan otanko Tinkalla mitään kun ei tuule. Ahne kun olen, niin päätin kuitenkin ottaa ihan lopuksi yhden "syteen tai saveen"-kokeilun, viime kerroilla kun Tinka on saanut liikaa vahvistusta joko näkemällä ja/tai jäljestämällä maalimiehen. Ajattelin, että rata on nyt NIIN tallattu, että jäljestämällä ei pääse mihinkään ja näkeminen estetään valkoisella lakanalla, jonka alla maalimies on täysin piilossa noin 10 metrin päässä keskilinjasta. Hain Tinkan autosta ja heti oli hinku päällä, remmi kireänä mentiin radalle. Koiran nenä maalimiehen suuntaan, ja nenä oli auki, olin jo aivan varma että on haju, ja päästin koiran irti. T lähti iloisesti juoksemaan n. 40 metriin - mutta hups, eihän sieltä löytynytkään mitään, tuli takas mun luo kun kutsuin. Hosumalla ei siis löydy mitään... Uusi yritys, ja jo parin askelen jälkeen näin, että NYT on haju. Päästin koiran, se juoksi noin metrin päähän maalimiehestä -> mutta mitään ei näy, vaikka haju on vahva. Tinka onneksi seurasi hajua ja löysi kuin löysikin maalimiehen ilmavainulla, mikä iloinen hännänheilutus kun maalimies nousi lakanan alta esiin!!! Mahtavaa!!!! Siihen lopetus, tosi onnistunut treeni! Tanjan kanssa hihkuttiin, miten hyvin mun epätoivoinen yritys loppujen lopuksi meni! Ensi kerralla: edelleen maalimiesten pitää olla TOSI hyvin piilossa, ettei vaan saa näköapuja. Ja maalimiesmotivaatiota pitää lisätä, kun Tinka ei ole kovin ahne, nyt oli palkkana kypsiä lampaan lihan paloja, se oli herkkua. Ja pitää valita semmoiset maalimiehet, jotka osaa kunnolla kehua koiraa. 27.01.2007 - 21:31
Hakutreenit klo 13, pakkasta -7, tuuli oikuttelee, välillä tuulee ja välillä ei ja suuntakin kääntyilee, hankalaa... Motivointimielessä kokeilin ensin, miten T leikkii maalimiehen kanssa, Annella oli farkunlahje odottamassa kun tultiin radalle, mutta T vaan halusi pussailla Annea ja Päiviä ja olla onnellinen niitten tapaamisesta, leikki ei oikein lähtenyt, pitää kai odottaa että pahin pentuinto menee ohi ja järki löytyy jostain, siihen asti varmaan nami on parempi palkka metsässä. Otin kaksi maalimiestä, toinen meni kun Tinka on niin innoissaan, parin metrin päästä sai hajun (toivottavasti) ja löysi äijän, hieno homma. Jälkeä yritti kovasti etsiä kun lähdettiin keskilinjalta liinassa, yritin hakeutua koko ajan alueelle, missä ei olis jälkiä ja pysäytellä että se nenä nousisi maasta ja ajatus ehtisi mukaan touhuun. Toinen äijä on kallionkielen alla, ja tällä kertaa oikein näin kun Tinka sai hajun, pää yhtäkkiä nousi ja kääntyi maalimiehen suuntaan, heti irti liinasta, ja koira lähtee, juoksee maalimiehen ohi ja parin metrin päässä nenä kertoo että ohi mentiin, u-käännös ja ukko nousee. MAHTAVA FIILIS!!! Hienoa Tinksu! Vapautus ja saa hillua, maalimiehet kehuu ja T loistaa, se niin rakastaa ihmisiä. Ensi kerralla: edelleen tuuli-ilmaisuja, että saan ennen kevään jälkirupeamaa ilmavainun kuntoon. Ja ilmaisua aletaan pian ottamaan Kimmon avustuksella. Liivit aina päällä niin ehkä neiti hössö alkaa jossain vaiheessa hahmottamaan tuon hakuhomman :-P Sitten Löytyn kentälle tottistelemaan aussieporukassa. Kävin ensin pissattamassa Tinkan ja sitten omalla vuorolla suoraan autosta hommiin. "Leikitäänkö" saa Tinkan innostumaan, aluksi pari sivulle tuloa (yksi piti ottaa uusiksi, vinossa) ja siitä kontaktin pitämistä, ottaa kontaktia tosi nätisti, vaikka lähellä on 6 ihmistä, T välillä vilkuilee mutta saan palkattua aina kontaktista. Sitten pätkä (hieman hyppiväistä) seuraamista ja pari maahanmenoa, sitten luoksetulo pallolla ja pallon heittelyä ja vapautus moikkaamaan ihmisiä. Kun ihmiset on moikattu, otan vielä Tinkan hallintaan ja pari sivulle tuloa ja sitten hilluen autoon. Syöttelin autossa vielä itsekin peräkontissa istuen lihapullan Tinkalle, ettei autoon menosta tule "rangaistusta" treenien päätteeksi. Olin itse tyytyväinen treeniin, positiivinen asenne ja suunnitelma etukäteen niin kyllä se siitä. Ensi kerralla: luoksetuloja pitää alkaa ottaa lisää ja seuraamista, muuten kuten nytkin. Lopuksi Tinka pääsi vielä riehumaan muiden aussietuttujen kanssa, oli kivaa. Kun tultiin kotipihaan, autonperästä nousi venyttelevä ja levännyt koira valmiina lenkille lähtöön!!! On se pikku ruutipussi.
22.01.2007 - 08:26
Lauantaina hakutreenit, tuulta ei nimeksikään, vain pieni hönkäys kävi keskilinjan suuntaisesti radan takalinjalle päin. Oltiin toisen porukan jälkeen, joten rata oli jo tallattu valmiiksi. Tinkalla eka kerta tallatulla radalla. Otin kuitenkin treenit, vaikka en tuuli-ilmaisuja voinutkaan ottaa, eka maalimies eteni 25-30m keskilinjalta ja huudelleen metsässä rataa eteenpäin, me edettiin keskilinjalla samaa matkaa. Sitten lähetin Tinkan maalimiehelle, joka oli piiloutunut. Hyvin lähti ja hyvin löytyi. Toinen maalimies oli muistikuva, katottiin kun maalimies meni metsään ja peruutettiin pois, sitten takaisin ja lähetys eri kohdasta kun mistä maalimies meni. Sekin löytyi hyvin, Tinka sai etsiä aika pitkään, yritti etsiä jälkeäkin, jatkoi työskentelyä ja loppujen lopuksi sai metrin päästä ilmavainun kuusen alla olevasta maalimiehestä. Viimeinen oli samanlainen kuin eka. Tinka lähti hienosti, mutta nostikin maalimiehen jäljen ja jäljesti jälkeä L:n muotoisesti takaisinpäin eli keskilinjalle. Kutsuin koiran luokse ja uusi lähetys. Maalimies antoi ääniavun, ja sieltä se maalimies sitten nousikin, tosin olen aika varma että jäljesti maalimiehen luo tällä kertaa. Lähti maalimiehen luota pois kun oli löytänyt, mutta palasi kun maalimies kutsui. Ensi kerraksi: tuulia pitää ottaa edelleen tallaamattomalla alueella, tytöstä on tullut niin maavainuinen, että pitää vahvistaa ilmavainua nyt voimakkaasti. Tällä kertaa oli hyvät maalimiehet, mutta osaa porukan maalimiehistä pitää prepata maalimiehen tärkeydestä hakukoiran motivaatiossa (kehuminen ja namien yksitellen syöttely). Lisäksi mun pitää miettiä tarkkaan, mikä motivoisi Tinka eniten maalimiehen luona, varmaankin lelu, ruoka on ok, mutta kun koira ei ole kovin ahne vaikka ei ollut saanut aamuruokaa. Maalimies voisi vaikka leikkiä T:n kanssa ennen ekaa etsimistä, niin jäisi kuva, että siellä se ukko on lelun kanssa. Sitten mentiin Löytyn kentälle ottamaan tottista aussieporukan kanssa. Otin Tinkalle reippaan lähdön autosta, pissalle ja sit kentälle ja siellä suoraan asiaan, muutama sivulle tulo ja siinä kontaktissa pysymistä, maahan menoa ja pätkä seuraamista, sitten leikittiin ja lopuksi sai käydä moikkaamassa muita ihmisiä, sit vielä pikku leikki ja lelun sai viedä mukanaan. Ensi kerraksi: pitää suunnitella ja toteuttaakin treenit sen mukaan, nytkin piti ottaa luoksetulo lopuksi, mutta mulla unohtuu kaikki suunnitelmat kun on yleisöä paikalla. Lisäksi seuraamiseen voisi kokeilla nakkia, josko se jo maistuisi, lihapulla on edelleen sormille vaarallinen makupala imuttamisessa. Intoa tytöllä riittää, mutta vielä ei kannata ottaa liikaa häiriötä kentälle, jopa ihmiset kentällä vähän häiritsee. Leluna voisin kokeilla rikkinäistä pikkujalkapalloa, se tuntuu olevan aika lemppari. Sitä voisi heitellä näin "kulmurienvaihtoviikkojen" aikaan. Sunnuntaina otin vielä illalla pihassa pari sivulle tuloa ja siitä kontaktia ennen iltakävelyä, ne meni mallikkaasti. Maanantaina tottista maneesille, siellä otan 2 settiä, eka namitottista pikku pätkä: sivulle, kontaktia ja seuraamista, lopuksi luoksetulo ja toinen leikkimistä. Otan vahtikoiran kertomaan namitottiksessa koiran perusasennosta, kuten Hansu neuvoi kommenteissaan. Positiivista on, että tänä viikonloppuna sain viettää paljon aikaa Tinkan kanssa ilman Elmoa (kun sunnuntaina oltiin vielä leikkimässä toisten aussieiden kanssa) ja se näkyy, pitää enemmän viettää aikaa Tinkan kanssa muutenkin kuin lenkillä, se on nyt hakeutunut mun lähelle paljon enemmän kuin ennen. Lisäksi tuli hyvää autossaoloharjoittelua yksinään, T oli tosi mallikkaasti koko lauantain (5 tuntia) autossa odotellen vuoroaan. |
Kirjoittaja
Blogi kertoo australianpaimenkoirien Tinka ja Norris treenailusta ja elämästä muutenkin. Tinka on red merle narttu, syntynyt 8/2006, Norris red tri uros, syntynyt 11/2009. Blogin pääkuva: Hansu Laitala Arkisto
2011 2010 2009 2008 2007 Tulevia tapahtumia
Pentuja Shepmate's -kenneliin!!!! |