|
18.10.2009 - 19:01
Tänään hakukokeessa Ylöjärvellä "kotikentällä". Olin jo melko varma, etten mene koko kokeeseen, kun ei olla päästy treenaamaan hakua pitkään aikaan ja edelliskerralla Tinka koki palkkaamattomat maalimiehet hämmentäviksi. Mutta himokisaajan luonne voitti, päätin viikolla, että jos siskontytöt auttaa lauantaina treenailemaan, meen kokeilemaan. Hain Tinkan eilen (se oli siis viikon äidillä ja iskällä siskontyttöjen kaverina syysloman ajan), otettiin pikainen hakutreeni mettässä, yks esine tallaamattomalla pellolla ja kotimatkalla kävin vielä Niihamassa ottamassa estenoudot ja eteenmenon. Me jäätiin kokeessa ensin kentälle tottikseen ja esineruutuun, tottis meni hyvin muuten, paitsi edelleen pomppi seuraamisessa, meni istumaan seisomisessa ja eteenmenossa yritti varastaa. Tuomari tykkäsi meidän innokkaasta ja vauhdikkaasta tottiksesta, pisteet 92. Lisäksi paikallaanmakuun maahanmenossa (oltiin ensin paikallaanmakuussa) Tinka oli outo, karkasi kun käskin maahan ja olis ihan pelokkaan ja hakatun oloinen, ei oikein olis tullut takaisin? Pitää muistaa treenata välillä niinkin, että mennään ensin, ennen palkkaa tai mitään, paikalleenmakuuseen, eipä oo sitäkään koskaan tehty. Kisakokemus kasvaa. Lisäksi kisakokemuksen karttuessa olen oppinut, että en juurikaan taputtele koiraa liikkeiden välillä kokeessa (kun en sitä muutenkaan tee), se vaan saa pomppo-otuksen odottamaan palloa, nyt vaan rauhallisesti kehuin ja sit jatkettiin suorittamista. Ja hyvin se sit näköjään meni. Esineruutu oli täydellinen, Tinka etsi hienosti ja toi esineet heti mulle, aikaa kului 1 minuutti. Täydet 30 pistettä. Maasto olikin sitten haasteellisempi. Hieno alku, mutta sitten se olikin alamäkeä. Ekalla ilmaisulla tiputti rullan matkalla, mutta onneksi otti sen taas suuhun ennen mun luo tuloa. Tokalla tiputti rullan liian aikaisin, muutamaa metriä ennen mua. Ja sit mä taputin sitä maalimiehellä ennenkuin se nousi piilosta, mikä on virhe, pisteitä tippui. Sitten teki valeen, tuli oikealta rulla suussa ja sit lähti näytölle vasemmalle, mä ilmoitin, että taisi olla vale... Lähetin sit sen kuitenkin vasemmalle, kun aattelin, että siellä se äijä varmaan piileksii ja tuli rullan kanssa ja kaikki meni hyvin, huh. Arvostelussa pisteitä lähti ilmaisuista ja tietty siitä valeesta, kehuja saatiin reippaasta tyylistä risteillä. 151 pistettä. Lopputulema ykköstulos 273 pistettä, ykköstulos, luokkavoitto, HK2-koulari ja taas pokaali. Ihana harrastuskoira mulla.
05.10.2009 - 09:48
Maasto oli TOSI haastava jopa metsäpään ohjaajille. Koiria oli kisassa 7, joista 3 juoksi kaikki osuudet, Tinka mukaan lukien. Juoksuosuudelta lähti 1 piste, todennäköisesti siitä, kun jouduin ennen lähettämistä seurauttaessa antamaan toisen "Seuraa"-käskyn; 169p. Esineruudussa en uskaltanut enää kehua kun näin tuovan toista esinettä, joten neiti hukkasi mut, juoksi ohi, tiputti esineen ja alkoi katsella missä mä olen. Toi kuitenkin esineen heti uuden käskyn saatuaan, 27p. Tottis oli...vauhdikasta. Videot täällä. Seuraaminen meni ihan pomppimiseksi, myös valmistelevissa osioissa. Ja seisomisessa meni istumaan, hitto. Muuten tuomarilla oli huomautettavaa vain hieman vinoista perusasennoista toisinaan, kehui myös miten vauhdikkaan ja innokkaan näköistä tekeminen on. Mutta vire säilyi hyvin, siitä olen mielissäni. 86p. Lopputulema: Tinka VK2, ykköstulos 282pistettä, luokkavoitto ja pokaali!! Ja suurkiitos kakkosohjaaja Jossulle, ollaan me oiva koulutus- ja ohjaajatiimi! 27.09.2009 - 20:30
Juoksuosuudella Tinka juoksi, joskin aavistuksen hitaasti ja innottomasti mielestäni. Lähetykset mainiot, odotti kärsivällisesti ja lähti kuin tykin suusta käskyn saatuaan. 170p. Esineruudussa etsi ensin yhden esineen, joka ei kelvannut, toi toisen. 28p. Tottiksessa outo (syytän valeraskautta) ja innoton verrattuna normaaliin Pinkkeriini. Lataan videon tänne myöhemmin. 79p. Ykköstulos 277p, luokkavoitto, pokaali ja VK1-koulutustunnus!!! 05.07.2009 - 17:24
Pirkanmaan SRY:n hakukokeen raportti: Ensin esineruutu: se oli keskellä metsää ja mun oli tosi vaikea hahmottaa lähetyslinjaa, kun en nähnyt kumpaakaan takakulman merkkiä. Lähetin koiran siis keskeltä. Ruutu oli semmoista puskaa, Tinkaa ei näkynyt yhtään koko ruudussa, melko outo olo... Eka pistolta Tinka tuli pois itsekseen (ei tee sitä juuri ikinä) ja siirryin vähän tuulen suuntaan ja lähetin uudestaan. Bähän ajan päästä neiti tulee farkkukankainen rulla suussa, mutta luovutuksessa tiputan sen. Piste lähti koiran löysästä otteesta esineestä, pisteet siis 29/30p. Sitten henkilöhaku. Voittajaluokan koirat oli metsässä ensin, jouduttiin odottelemaan noin 2,5h metsään pääsyä. Kun päästin Tinkan pissalle, se ontui vähän vasenta takajalkaa, mutta en löytänyt sieltä silloin mitään, mutta polven alapuolella sisäpuolella oli pieni haava löysin sen vasta kisan jälkeen. Muttasiis, maasto oli vasemmalta puolelta kallioista ja oikealla alaspäin vetävää suonpursun hajuista kosteikkoa. Ollaan oltu siellä kerran treenaamassakin. Ennen ilmoittautumista Tinka otti hajun tuulen puolelta oikealta ja päästi pienen piippauksenkin, joten lähetin koiran ensin sinne. Ei ketään, huusin pois. Sitten toinen puoli, ja hetken päästä tuodaankin jo rullaa, villi matka alas kallioita näytölle ja neiti meni jopa nätisti maahankin. Ilmaisu erinomainen tuomarin mielestä. Toiselta puolelta Tinka toi rullan, mutta en hyväksynyt ilmaisua, koska neiti näytti epävarmalta. Lähetin uudestaan, ja taas tullaan rullan kanssa. Näytölle menon puolessa välissä onnistun ihmeellisesti astumaan liinan päälle (Miten?) ja matka tyssää, kun koira peruttaa mun viereen ihmeissään. Uutta käskyähän ei saa antaa. Vähän ollaan siinä sitten ihmeissään, että mitäs nyt, katson tuomaria ja se katsoo vaan takas. No, onneks näin sen umpipiilon vähän matkan päässä ja otan askeleen kohti sitä ja Tinka lähtee epävarmasti sinne. Hitaasti mentiin, mutta perille kuitenkin, ilmaisu puutteellinen. Kolmatta maalimiestä ei sitten löydettykään, kun aika loppui tän kämmäilyn takia. Tuomari sanoi arvostelussaan, että koira liikkuu metsässä reippaasti ja etsii innolla, mutta ohjaajan tulisi olla määrätietoisempi ja selkeämpi. Ihanko totta? L Henkilöhakupisteet 121/170p. Tottikseen mennessä ajattelen, että koira on varmaan väsynyt, kun pitkä päivä jo takana (koe alkoi klo 8:30 ja tottikseen päästiin neljän maissa), joten virittelen sitä pallolla ennen. Iso virhe. Ei se todellakaan ollut väsynyt, päinvastoin. Itselleni muistutukseksi tähän: onko se vielä ikinä ollut? Ilmoittautumisessa neiti katselee iloisesti ympärilleen, varmaan etsi sitä kontaktia, kun se oli hukassa? Seuraamiskaaviossa ampumisen aikana tekee pari piruettia mun ympäri, muutenkin pomppii kuin aropupu (koko seuraaminen kuulemma näytti enemmän koiratanssilta kuin tottikselta), ei istu pysähtyessä. Liikkeestä istuminen menee hyvin, mutta liikkeestä maahanmenossa jää istumaan (sanoin käskyn ihan eri äänenpainolla kuin normaalisti). Luoksetulo on tosi nopea ja loppuasento hyvä, mutta ei meinaa tulla sivulle kun vasta toisella vai kolmannella käskyllä. Tasamaanouto menee kommelluksitta, mutta hyppynoudossa kiertää mennen tullen. A-estenouto menee muuten hyvin, mutta arvostelussa kuulen, että on tiputtanut kapulan (ilmeisesti esteen takana). Ja sitten eteenmeno, meidän lemppari: ennakoi käskyn, joudun komentamaan takaisin, lähtee kuin tykin suusta, mutta ei mene maahan kun vasta toisella käskyllä. Kiva. Tottispisteet 70p. Tässä linkki tottisvideoon, laitan sen tänne ihan vaan siksi, jos se toimisi kuten jalkapuut ennenvanhaan. Eli koulari saatiin MINIMIPISTEILLÄ. Voi tätä hävetyksen päivää. Kaiken kruunasi, että saatiin I-sijan pokaali, koska muut alokasluokan koirat ei saaneet koularia ollenkaan.
No, nyt treenataan, ei ilmoittauduta yhteenkään kokeeseen ennenkuin varmasti osataan kaikki, hallinta on kunnossa ja minä ohjaajana kuosissa (luotan Paksun enkeleihin tässä asiassa). Jos jotain hyvää pitää löytää, niin koira ei ainakaan väsy ja tule perässävedettäväksi lapaseksi, siitä saa olla iloinen, sitä ei sitten nimittäin korjattaisikaan ihan tuosta vaan. 19.05.2009 - 21:19
Mitäs sitä kaikkee onkaan tapahtunut... Jos vähän kootaan: Viime lauantaina oli sitten meidän ekat hakukokeet. Ei mennyt kauhean hyvin. Esineruutu 30p: Ei mitään huomautettavaa, tuomari kehui, että koira etsi intensiivisesti, reagoi heti hajun saatuaan ja reippaasti lähti heti tuomaan mulle esinettä. Mua kehoitettiin hengittämään välillä...jännitti melko paljon... Tottis 74p: Katastrofitottis, ens kerralla treenataan enemmän... Seuraaminen oli hienoa, laukaukset ja henkilöryhmäkin meni aivan tosi hienosti. Jäävät nappiin, samoin kun luoksetulo. Tasamaan noudossa olis luovutus saanut olla tiiviimpi. Hyppynoudossa meni neidillä synapsit vinoon ja kiersi esteen mennen tullen ja vielä tuli mun viereen luovuttamaan kapulan (???). A-esteellä palatessa kiersi esteen. Eteenmeno olikin sitten melko erikoinen, minä paniikissa ymmärsin tuomarin väärin, että se antaa luvan kun saan lähettää koiran, eli sitten vaan seurattiin ja kentän reuna lähenee, kunnes tuomari sanoi, että lähetä vaan koira (iso hävetys). Siinä sitten oltiin jo niin lähellä reunaa, että Tinka bongasi 2 kuherruskuukautta viettävää västäräkkiä kentän reunalla ja säntäsi sinne, eli vähän etuviistoon vasemmalle. Huomasi itsekin varmaan mokansa, kun sen jälkeen kääntyi muhun päin ja jäi tuijottamaan mua. Meni sitten maahan kuitenkin nätisti. Paikallaanmakuu meni muuten nyvin, mutta ekalla "maahan"-käskyllä Tinka pomppasi metsin sivuun, ilmeisesti sanoin sen hyvin samalla lailla kun "vapaa". uudelleen sivulle ja maahan, loppu meni hyvin. Vietti kuitenkin pysyi korkealla tosi hyvin koko tottiksen ajan, siitä olen TOSI onnellinen. Tottisvideo löytyy täältä. Kuvia (kiitos Teijalle!!)
Maasto 0p: Tinka työskenteli reippaasti ja löysi kaikki maalimiehet (kävi nuolemassa naamtkin), mutta ei ilmaissut, teki jopa oudon valeilmaisun. Liian vähän kiintorullatreeniä, sapiskaa ohjaajalle. Tämä ohjaaja nostaa nyt ne pudonneet rukkasensa ja alkaa treenaamaan. Kisa nosti sisun kaulaan, mutta onneksi myös treeni-innon. Pienellä määrällä treeniä me saadaan HK1:n napattua itsellemme hyvinkin pian. Kokeen jälkeen on treenattu jo kahteen otteeseen hakua. Päätin viimein, että Tinkalle otetaan käyttöön I-rulla ja nyt on treenit mennyt tosi hienosti. Vielä tarvitsee toisinaan apua (käden liike rullaa kohti) treeneissä. Mutta jo kokeesta seuraavana päivänä treeneissä nappasi itse (ilman apuja) toisella maalimiehellä kiintorullan suuhun. Umppareita pitää treenata, ja muutenkin vahvistaa kiintorullan käyttöä. Kisakokemus karttui, ja erityisesti mulla se, että kuuntelen muiden neuvoja suodattimella, mutta teen niinkuin itsestä parhaalta tuntuu. Ja lisää treeniä!!! Tosin nyt on panostettava paimennukseen, Hilun kisat on juhannuksen jälkeisenä viikonloppuna ja Pian kisat elokuun alussa. Jos Openin legejä aiotaan saada, on PALJON treenattavaa, mm. poispäin ajo. Huh. 20.10.2008 - 09:35
Mun ja Tinkan eka PK-koe. Aamulla klo 5.30 lähdettiin kohti Tikkakoskea. Matka meni rennosti Jossun kanssa kikatellessa. Perillä sitten oli koirien ja papereiden tarkastus ja metsään. Koko lössi lähti A:lle ja siitä puolet jatkoi B-pisteelle 1 km:n päähän, Jossu ja Tinka jonossa mukana. Minä tein leirin märälle suolle ja odotus alkoi. Meille kerrottiin aina kun koira oli lähetetty toisesta päästä, niin että ohjaaja osasi mennä A-pisteeseen odottamaan. VOi ja AVO-luokan koirat saapui hienosti, mutta sitten ei mitään. Alokasluokan koiria oli 8 ja kun menin vastaanottamaan Tinkaa, siinä oli jo 4 ihmistä odottamassa koiriaan. Tinkaa ennen juokseva flätti tuli perille - Tinka ei. Flätin lisäksi vain grotsku alokkaista juoksi ekan pätkän. Ja näistäkin grotsku sai tuloksen, flätti en lähtenyt enää takaisin. Tinkaa ennen oli ollut selkeä kuvio, koirat yhtä lukuunottamatta oli palanneet takaisin. Tinka oli lähtenyt hienosti ja vauhdilla, mutta sitten kuitenkin palannut Jossun luo melko pian, hukkasiko jäljen vai oliko hajuvana voimakas takaisinpäin? Koska kisassa oli AVO- ja VOI -luokan koiria, kaikki joutuivat jatkamaan C- ja D-pisteille mukana ja mä olin jo ihan jäässä kun ne loppujen lopuksi palasi lähes kolmen tunnin päästä. Maasto 0 pistettä. Vaikka viestiosuus menikin nollille, halusin ottaa tottiksen ja esineruudun kun kerran oltiin paikan päällä enkä ole ikinä niitä omalla koiralla vielä ottanut (BH-koetta lukuunottamatta). Tottis oli ensin, meitä oli 3 joten otettiin kiertävä systeemi, ilmoittautumisen jälkeen Tinka oli ensi paikallaanmakuussa, joka meni hyvin lukuunottamatta maasta sivulle nousua, joka vaati kaksi käskyä. Olen aina palkannut Tinkan ensin maassa ennenkuin olen antanut käskyn sivulle, siitä on jäänyt semmoinen tapa kun se alussa aina nousi itekseen suoraan sivulle kun tulin viereen. Sitten huilivuoro ja purettiin vähän (ohjaajan) jännitystä leikkimällä pallolla parkkiksella. Itse tottis sitten: seuraamien oli kamalaa, Tinka irtosi ampumisessa loikan verran vasemmalle eikä se siitä oikein enää sujunut... Jouduin antamaan lisäkäskyjäkin välillä. Tuota ampumista on nyt treenattava. Tinka ei siis ole paukkuarka, mutta se nyt assosioi sen jotenkin - johonkin? Sitten jäävät. Valmistelevassa osuudessa Tinka keksi jonkun oman jutun ja jäi seisomaan muutamaan alkeleen päässä seuraamisen alkamisesta. Uusi seuraa-käsky vaihdissa ja sitten istumaan. Meni nopeasti ja liike meni ihan ookoo. Maahanmenossa sama, ennakoi jotain ja jäi seisomaan? Taas uusi seuraa-käsky ja loppu meni hyvin, mani maahan napakasti ja luoksetulossa tuli lujaa ja istui tiiviisti (meillä on ollut ongelmana se, että neiti jää aika kauas musta) mutta jäi vinoon eteen. Sitten Tinkan lempparit, noudot. Ne meni hienosti, pitää vielä treenata luovutuksen suoruutta, muuten tuomarikin kehui vauhtia ja intoa. Eikä Tinka karannut kertaakaan noudolle!!! A-estenoudon jälkeen sivu-käskyllä Tinka tikkasi kiinni kapulaan ja jouduin käskemään sen uudelleen sivulle, mua nauratti :) Kun vein kapulan pois, Tinka vielä kiipesi A-esteen kertaalleen (se on niin ihana asia). Eteenmeno meni nappiin, valmistelevaa lukuunottamatta (neiti jäi vähän taas hiipimään mun taakse), juoksi lujaa eteenpäin ja meni maahan ekalla käskyllä (joka varmaan raikui Jyväskylään asti) ja jäi sinne. Tajusin nimittäin edellisenä päivänä, että olen aina vapauttanut koiran sen maahanmenon jälkeen samantien... Tottiksesta saatiin 89p. Ei me ehkä ihan niin paljoa olis ansaittu... Jos kehtaan, laitan linkin meidän kokeen tottikseen tänne blogiin (epäilen kyllä suuresti). Ainakin nyt tiedän miten vaihtelen treeniä. Mutta neidin vire pysyi koko tottiksen ajan ylhäällä, siitä olen ylpeä. Ja tuomari sanoi, että meidän yhteistyötä on mukava katsella. <3 Esineruudussa ohjaaja kämmi enemmän kuin mahdollista, mutta onneksi alokasluokassa tarvii löytää vain yksi lelu, Tinka toi nahkahanskan, yksi piste lähti kun se vähän mälväsi sitä matkalla. Ens kerralla muistan olla niinkuin tuomaria ei oiskaan, koska treenaan esineruutua ihan sääntöjen mukaan, sitä ei tarvi jännittää kokeessa. Pitää vaan muistaa käskeä treeneissäkin koira takas ruutuun jos se poistuu sieltä.Esineruutu siis 29p. |
Kirjoittaja
Blogi kertoo australianpaimenkoirien Tinka ja Norris treenailusta ja elämästä muutenkin. Tinka on red merle narttu, syntynyt 8/2006, Norris red tri uros, syntynyt 11/2009. Blogin pääkuva: Hansu Laitala Arkisto
2011 2010 2009 2008 2007 Tulevia tapahtumia
Pentuja Shepmate's -kenneliin!!!! |