|
19.02.2010 - 12:12
Meidän perheessä on uusi jäsen: May I introduce: Norris
HEARTHSTONE’S CHOCO synt. 28.11.2009 Norris on osaomistuksessani Hansun kanssa. Lisää tietoa suloisesta suklaapojasta myöhemmin. 27.05.2009 - 12:04
Helatorstaina oltiin Hansun, Hannan ja Ninnin kanssa Annalla Haminassa paimentelemassa. Annan neuvoilla sain Tinkan kanssa tosi hienoa lampaiden ajoa. Näköjään mun kannattaa antaa neidin endin juosta ylimääräsiä virtoja pois ja sitten aloittaa paimennushommat. Videoita kuvattiin, mutta niiden siirto on vielä vähän kesken. Linkitän tänne kunhan ehdin. Nyt pitäisi alkaa treenailla suuntia (myötä- ja vastapäivään) sekä poispäinajoa. Siinä niitä haasteita riittääkin... Päivän päätteeksi vielä tottisteltiin Hansun ja Hannan kanssa. Totesin, että meidän hyppynouto on mennyt rikki, Tinka kiertää hyppyesteen palatessa kapulalta. Aion aloittaa nyt saman "hyppyhulluus"-treenin kun mitä Hansu tekee Viksun kanssa, eli kahden lelun leikillä saan itse hypäämisestä koiralle mieluisan jutun. Täällä Hansun ottamia kuvia päivästä. Lisäksi Tinkalla on hännän juuressa hotspot 31.03.2009 - 12:50
Blogilaiskuus iskenyt. Samalla kun treenilaiskuuskin. Nyt kevään tullen aletaan taas treenailemaan tositarkoituksella, sillä 16.5. on buukattu paikka PAHA I-kokeeseen Ylöjärvelle, elokuussa mennään hakemaan paimennuskoulariin vaadittavat toiset legit lampailta ja ankoilta sekä toivottavasti päästään kokeilemaan myös naudoilla ekaa legiä. Jokelaan on buukattu TOKO AVO koepaikka 4.5., eli luoksetulon pysäytys pitäisi saada nopeaksi siihen mennessä. Tottista on treenailtu epäsäännöllisen säännöllisesti, Joensuussa pari viikkoa sitten päästiin myös pitkästä aikaa ottamaan hyppy- ja A-estenoutokin. Toimivat edelleen. Jäävät liikkeet on hidastuneet ja olen nyt hinkannut niitä pikapalkalla yksinäni -> virhe. Nyt jos käännyn katsomaan jäikö koira oikeaan asentoon, se lähtee tulemaan luokse (olettaa, että väärin meni). Niitä siis en saa enää yksin treenailla. Seuraamisen edistäminen on jäänyt tosi hyvin pois ihan vaan sillä, kun siirsin pallon treeniliivin takataskuun. Paimentamassa on käyty Hilulla pariinkin otteeseen, viime kerralla saatiin hieno läpimurto, kun otin koiran parempaan hallintaan paimentaessa, neiti alkoi kuunnella ja hakea sitä tasapainoa lampaiden takana. Tinkallahan on taipumusta juosta mun ja lampaiden ympäri, ja jos komennan, se alkaa haukkua mulle. Kuvia paimennuksesta täällä. matkaa silti vielä kauniiseen paimennukseen on, paljon. Mulla erityisesti. Hakuilemaan ekan kerran talvitauon jälkeen päästään ens viikonloppuna Lahdessa. Katsotaan sitten sen perusteella, miten todennäköistä kokeeseen meno toukokuussa oikeasti on. 02.01.2009 - 09:11
Pk-lajit: HK2 ja/tai VK2 (salaa toivon voittajaluokan koularia, mutta sitä en täällä paljasta). Tokosta ALO1-tulos ja aletaan treenaamaan VOI-liikkeitä, saa nähä miten kauan niissä menee kun en ole ikinä kouluttanut koiralle ruutua enkä merkkiä. Paimennus: STDsd-titteli, eka legi STDc ja ekat openin legit ainakin lampailta, toivottavasti myös ankoilta. Toivotaan että päästään treenaamaan paimennusta, openissahan koira jo kuljettaa itsenäisesti eläimiä - se ei onnistu treenamatta tai vähällä treenimäärällä. Agilityn treenaamiselle yritetään löytää aikaa, laji tuntuu hauskalta. Nyt minä lähden lomalle, Tinka on vanhemmillani hoidossa lellittävänä. :) 09.10.2008 - 15:52
Meidän takapihalla on 4 pihlajaa täynnä pulleita punaisia marjoja. Niistä tykkää tilhet ja räksät ja harakat, eli siis yleisesti ottaen kaikenlaiset pulut. Onneksi Tinka huolehtii, että MEIDÄN pihassa ei juhlita! Hieno tyttö. :D 29.09.2008 - 09:03
Sain sitten meille paikan viestikokeeseen 19.10. Tikkakoskelle. Maastot pitäis olla ookoo, mutta tottiksessa noudot ja eteenmeno vaatii vielä hinkkaamista. Se alkaa änyytee - NYT. Mä olen muuten ohjannut koiraa yhden kerran elämässäni PK-kokeessa. Ja sekään ei ollut oma, vaan Jossun Olli. Ja koe oli voittajaluokan hakukoe.Taas lähtee "En oo koskaan" -piste: En oo koskaan ohjannut omaa koiraani PK-kokeessa.... Vielä... 09.09.2008 - 16:19
Pihan pikkupojat soitti äsken mun ovikelloa ja kysyi saako ne leikkiä Tinkan kanssa tuossa pihassa. Tultiin just pyörälenkiltä, joten aattelin että se on sopivan väsynyt lasten kanssa pelleilemiseen. Kattelen menoa tästä pihastani, nyt ne tekee tuossa pihan leikkikentällä sille jotain agilityn tapaista. Eihän sitä ole kielletty a) taloyhtiön säännöissä tai b) kisakoiran treenaamissäännöissä? ;D
27.08.2008 - 21:35
nyt 4 päivää äitin, iskän ja siskontyttöjen hellässä hoivassa ihan normaalina kotikoirana. Ei niinkään lepoa vaan pallon heittelyä, lenkkiä ja "koulutusta". Tinka on NIIN onnellinen, tiedän sen. Kiitokset Noellelle ja Nitalle! Ja tietty äitille ja iskälle kun hoitaa koko köörin. Tää lähtee rilluttelemaan Pärnuun. Rairai! 09.07.2008 - 19:24
Oltiin sitten eka kertaa polkupyöräilemässä. Olen siirtänyt ja siirtänyt sen aloittamista, kun olen pelännyt, että Tinka joko tikkaa renkaaseen tai mun nilkkaan niin että sattuu jompaakumpaa tai molempia. Tänään päätin, että nyt se alkaa, pyöräilyhn treenaaminen, kun ei tämä kesä tästä taida ikinä tulla mutta koiran kanssa pyöräilyyn kelit on ihan täydelliset. Ensin taluteltiin vähän matkaa mutta se oli tylsää, pitää päästä lujempaa. Ajettiin n. 400m asfalttitiellä että päästiin Lentävänniemen kiertävälle "rantabulevardille". Asfalttitie oli aika vaarallista menoa, neiti vaihtoi puolta ihan miten sattuu ja minä tein äkkijarrutuksia... ;-P Rantatiellä päästin Tinkan irti ja ai että sitä menemisen riemua!!!! Neiti paahtoi ihan täysillä, jos jäin jälkeen pahasti, teki vielä ylimääräisiä lenkkejä metsään. Ihan kun ei ois IKINÄ saaanut juosta täysillä? Puolen tunnin fillaroinnin jälkeen (mukaanlukien 3 pikaista juomataukoa rannassa) alkoi varmaan olla ylimäääräinen virta purettu, koska sitten voi jo ravata... Ajeltiin sitten lopuksi vielä 10 minsan ravilenkki ympäri meidän lähiötä. Ja pakko mainita, miten hienosti Tinka tuli vastaantulijoiden kohdalle "mukana"-käskyllä vierelle kunnes vapautin taas eläimen juoksemaan. Kolme kertaa kävi kokeilemassa mun housunpunttia, mitä tapahtuu jos siitä nippaisee. VAAN KOLME?! Ja totteli kun kielsin ja sanoin "menevaan". Nyt päästäänkin sitten tekemään kunnon kuntotreeniä, erityisesti viestiä varten se on tarpeen, koska kävelemällä ei riitä tunnit vuorokaudessa siihen että saisin neidille edes väsyn! 07.07.2008 - 11:49
Treeniltu ollaan tottista lähinnä lenkeillä läheisellä jalkapallokentällä. Eilen illalla kaikki jäävät liikkeet menivät nappiin eka kerran pitkästä aikaa, jopa seisominenkin. Ja seuraaminen oli iloista ja kontakti pysyi hienosti vaikka ohi käveli ihmisiä ja koiria. Yksi ihminen jopa jäi katselemaan ja kehumaan miten hienosti Tinka tekee :D Luoksetulon pysäytystä en ole ottanut sen yhden Vierumäen treenin jälkeen. Sitä siis otin eilen, että päästäisiin tokon ALO-kokeeseen. Ensimmäisellä kerralla olin heittävinäni pallon ja Tinka selvästi muisti, se pysähtyi heti. Toisella kerralla lähtikin sitten hiipimään mun luo, ennakoi. Kutsuin uudestaan ja pysäytin, kolmannella kerralla en pysäyttänyt vaan annoin juosta läpi ja heitin pallon taakseni. Pitäisi taas muistaa olla arvaamaton ja yllättävä etten pilaa koko liikettä heti näin alkuun. Kaukokäskyjä otin hieman kauempaa (n. 6 metriä) ja oho, eipäs toiminutkaan, jouduin antamaan kaksi käskyä. Ja niissä en voi käyttää palloa palkkana, namit käyttöön, Tinka ei pallon kyttäämiseltään voi kuunnella käskyjä ollenkaan... Loppuun vielä eteenmeno ja sitten jatkettiin iltalenkkiä. Meillä oli viikonlopun kylässä spesiaalivieraita, Shanti koirineen (Dante & Dracu). Dracu on kyllä ihan ihana pentu, niin rohkea, avoin ja tasapainoinen. Tinka rakastui pikkurääpäleeseen ihan ikuisesti, pentupainihan on yleensä 2-vuotiaiden koirien lempipuuhaa <3 Oltiin myös katselemassa agilityä oppimismielessä (siis minulle) Teivossa, hauska oloinen laji, sitä aletaan treenaamaan Jossun kanssa. Sunnuntaina ohjasin Ollia Porissa voittajaluokan hakukokeen maastossa. Hakuosuudesta 165/170 (en ole ennen ohjannut koiraa hakukokeessa) mutta esineruutu meni ikävä kyllä huonosti (oli metrisessä heinikossa) 9/30 pistettä, Jossu ohjasi tottiksen joka ei sekään sitten mennyt Ollin osaamistason mukaan, joten saatiin 2-tulos. Mutta kokemus oli sekä minulle että toivottavasti Ollillekin opettavainen, kivaa oli, kiitos Jossulle mahdollisuudesta. Tinka on myös trimmattu näyttelyä varten, kiitos Minna Sarokselle ja Shantille! En ollut tunnistaa hapsukarvaista neitiäni kun tulin kokeesta kotiin ;D Jospa nyt elokuun alussa saataisiin se tarvittava H näyttelystä. Tänään treenaillaan tottista ja viestiä, kesäloma alkoi ja auringonpaistettakin olen tilannut... 30.06.2008 - 08:43
Viikonloppuna sitten muutettiin Tampereelle Lentävänniemeen. Suurin muutos Tinkan elämässä on se, että aloitetaan viestin treenaaminen Jossun kanssa. Tottista olen ottanut lenkillä, seisomiseen kokeilen Mölsän Suskin temppua, jossa heitän pallon koiran taakse (ensin heti samalla kun sanon käsky ja siitä sitten pikkuhiljaa aikaa pidentäen). Seuraamisen kontakti on parantunut hienosti, vaikka lenkillä aina irti treenaankin. Myös istu-maahan -käskyjä olen treenaillut nopeammiksi palloleikin ohella. Eli ihan perusjuttuja, jotka pääsi vähän unohtumaan tuossa välillä, pitäähän niitä ylläpitää. Tänään tottistelemaan YLÖKin kentälle... Jännää... 13.06.2008 - 09:35
Hirveä kiire ollut nyt muutaman viikon, ei ole ehtinyt juurikaan blogia päivittelemään. Tinkasta on tullut suuri metsästäjä, oli hoidossa ollessaan alkuviikosta saanut kiinni räksän ja variksenpoikasen. Se on ihan hulluna lintujen jahtaamiseen (ei hyvä juttu alkavalle paimenuralle), mutta onneksi se ei tapa niitä lintuja, vaan on niin onnellinen kun saa ne luokseen, variksenkin oli päästänyt lentämään pois kun kauempaa oli kielletty koskemasta siihen. Treeniltu ollaan lenkillä ja kotona mitä ollaan ehditty. Nyt pitäisi työkiireiden vähän tasaantua, sitten taas treenikuulumisia lisää. 13.05.2008 - 19:56
Oltiin Pajulahden metsässä Kimmon ja Elmon kanssa lenkillä tottiksen jälkeen tänään. Ei jaksa aina paasata treenaamisesta, välillä tarinaa meidän päivittäisestä harrastuksesta eli metsäsamoilusta: Tässä siis lenkiltä kuvia (kuvien uskomaton laatu selittyy sillä, että mukanahan oli kaikkien luontokuvaajien käyttämä Nokia E70 joka toimii toisinaan myös puhelimena)...
Mustikassa on jo raakileet aurinkoisilla paikoilla etelärinteillä.
Puron varrella oli entinen heinäsorsa.
Kurotin kännykällä linnunpesään ja siellähän oli viisi kauniin sinistä munaa. Ei aavistustakaan kenen.
Kaunista maisemaa. Joku on varmaan tarvinut uuden mersun...
Toiset ne vaan on niin pienestä onnellisia :-) 22.04.2008 - 10:11
Back home. Vernon (Kanada) ja New York nähty. Tinka tulee tänään hoidosta ja päästään taas treenaamaan! Tosi rankkoja tuommoiset 9 päivän reissut kun joutuu vaan katselemaan muiden ihmisten koiria kaduilla eikä pääse YHTÄÄN treenailemaan eikä lenkkeilemään? Tai sit olen kummallinen? Pahimpiin vierotusoireisiin katselin läppäriltä meidän tottisvideoita ja mietin, miten edetään treenaamisessa. Ennen lähtöä harjasin Tinkaa takapihalla (karvanlähtöaika) ja laiskuuksissani laitoin karvat syksyltä jääneeseen kukka-astiaan. Nyt palattuani koko se karvakasa on kadonnut. Syykin selvisi pian: äsken lensi sinitiainen kukka-astian laidalle, huolellisesti keräsi kaikki loput karvat nokkaansa ja lensi pois. Jokin tämän kevään pienistä sinitiaispoikueista kasvaa siis Tinkkerin karvoista tehdyssä pesässä :-) Sijaisemo? |
Kirjoittaja
Blogi kertoo australianpaimenkoirien Tinka ja Norris treenailusta ja elämästä muutenkin. Tinka on red merle narttu, syntynyt 8/2006, Norris red tri uros, syntynyt 11/2009. Blogin pääkuva: Hansu Laitala Arkisto
2011 2010 2009 2008 2007 Tulevia tapahtumia
Pentuja Shepmate's -kenneliin!!!! |